Monthly Archives: joulukuu 2013

Vikaköngäs pakkasella

Säiden raju vaihtelu on jatkunut viime viikkoina, vuoron perään kipakoita pakkasia ja lauhoja nollakelejä. Tähän aikaan muutoinkin niukkavaloiset päivät ovat paksujen pilvien peitossa tuntuneet vieläkin hämärämmiltä. Siksi, jos mahdollista, poutaisten päivien muutama valoisa tunti on syytä käyttää tehokkaasti ulkona. Toisaalta olihan talvipäivänseisaus eilen, joten sydäntalvinen valo alkaa pikku hiljaa lisääntyä.

Vikaköngäs on Vaattunkikönkään ohella mukava ulkoilukohde lähellä Rovaniemen keskustaa. Noita Raudanjoen könkäitä yhdistää Napapiirin retkeilyalue reitteineen ja laavuineen. Mitään suuren suuria könkäitä Vika- ja Vaattunki- eivät ole, etenkään näin niukan veden aikaan. Tyypillisesti ero kevättulvien ryminään on suuri. Sen verran virtaa kuitenkin riittää, että talvisin sulapaikat ovat laajoja kummuten pakkasella höyryä ja parhaimmillaan kuorruttaen rantametsiä kuvauksellisen kuuranvalkeiksi.

Lyhyen talvipäivän niukkojen sävyjen jälkeen samat maisemat saavat kuutamoyönä vähän enemmän kontrastia; kosken kupeessa parikymmentä astetta pakkasta, vieno höyry tumman veden pintamilla, sekä hopeinen kuunsilta taustanaan talvinen metsä ja tähtitaivas. Toki tyvenempi ilma ja napakampi pakkanen kenties olisivat nostaneet usvaa enemmänkin ilmoille, mielellään sitä olisi valottanut.

 

_K2C0027

_K2C0040

_K2C0059

_K2C0065

_K2C0078_BW

_K2C0084_BW

Revontulia Kilpisjärvellä

Kilpisjärvi on eittämättä parhaita – ellei paras – paikka revontulten näkemiseen Suomessa. Noin matkailullisesti ja muutenkin moni paikka tietysti halajaa hyvää revontulimainetta. Muistan Sodankylää joskus tituleeratun jonkinlaiseksi revontulikeskittymäksi, jota se onkin varmasti tutkimuksen saralla. Toisaalta revontulimatkailua ei Sodankylässä liiemmin ole, ja juuri nyt revontulimatkailu tuntuu olevan kovassa nosteessa. Esimerkiksi CNN listasi vastikään parhaita paikkoja revontulien näkemiseen. Tuolle listalle pääsivät Suomesta Muonio-Kilpisjärvi ja Paatsjoki.

Revontulimatkailussa on mielenkiintoisin ja keskeisin piirre se, että pitäisi tuotteistaa luonnonilmiö, jonka esiintymisvarmuudesta ei ole koskaan täysiä takeita. No oheiseksi on luonnollisesti tehty monenlaista ohjelmapalvelua, safaria ja tekemistä – aktiviteettia matkailijoille. Eräs selkeä trendi on ’revontulten metsästäminen’, hunting for the northern lights, joka on tietysti näin valokuvaajalle tuttu lähestymistapa. Ei siis enää riitä, että katsellaan selkeällä ilmalla mökin pihalta taivaalle, josko noita leimuja näkyisi, vaan niitä pitää aktiivisesti etsiä, seurata ennusteita, lähteä tunturiin, tai joissakin tapauksissa jopa ajaa revontulten perässä kokonaan eri paikkaan.

On mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle revontulten noste matkailussa riittää – kun auringonpilkkumaksimi on ohitettu ja aktiivisuus, ja siten revontulten esiintyminen muutaman vuoden kuluessa hiipuvat. Aivan pohjoisessa toki revontulia näkyy säännöllisesti silloinkin. Ainakin tällä hetkellä revontulimatkailussa on varsin kova kilpailu Skandinaviassa, jossa Norjalla on puitteiltaan pieni etulyöntiasema, eli parempi sijoitus suhteessa revontuliovaaliin. Toisaalta Suomessa ollaan ehkä pitemmällä osaamisessa ja innovaatioissa.

Noh, palatakseni Kilpisjärvelle, paikkaan jossa revontulia voi näkyä usein silloinkin kun pitäisi olla tyystin hiljaista, ei värähdyksiäkään käppyröissä, eikä ennusteissa optimismia.
Menneenä viikonloppuna taivaalla leimusi varsin komeat reposet. Kuviin tarttui mukavasti myös punaista väriä, jonka uskon olleen viikonloppuna erittäin korkealla olleen aurinkotuulen hiukkastiheyden ansiota. Sen sijaan aurinkotuulen nopeus lähti kohoamaan vasta varhain sunnuntaina, jolloin olin ehtinyt jo kuvaukset siltä erää lopettaa. Loimotus on ollut parhaimmillaan sunnuntaina joskus kolmen-neljän välillä, mutta näkyipä vielä aamulla kuudeltakin taivaalla revontulia. No se ei liiemmin harmittanut, että noihin aamuyön setteihin en ehtinyt – kuvamateriaalia oli ihan mukavasti jo kertynyt, ja sitä paitsi pitäähän ihmisen nukkuakin joskus.

 

_K2C0040

_K2C0319

_K2C0322

_K2C0324

_K2C0331

_K2C0339_2

_K2C0342

_K2C0365

_K2C0392

_K2C0402

_K2C0451

Kaamosvaloa Kilpisjärvellä ja Skibotnissa

Kilpisjärvi oli viikonvaihteessa hetken aikaa Suomen kylmin paikka, ja on edelleen lumisin paikka. Eilen aamusta Sodankylän Vuotsossa vielä paranneltiin kuluvan talven pakkasennätystä edellisestä -37,4 asteesta -39,7 asteeseen. No joitakuita pakkaset tietysti riemastuttavat, toisia harmittavat, mutta kauaa ei sitä riemua/harmia kestä: Viikonloppuna Käsivarren Lapista alaspäin levinnyt kylmä ilmamassa väistyy ja huomenissa ollaan kauttaaltaan jo plussan puolella. Loppuviikosta pitäisi taas pakastua uudelleen. Kovin ailahtelevaa on.

Viikonlopun pakkasia tuli omakätisesti ja -jalkaisesti tunnusteltua Kilpisjärvellä. Tokihan ilma oli sen verran raikas, että vaatetta sai päälle laittaa, mutta ei se silti estänyt, eikä edes juuri hidastanut kameran ulkoilutusta. Jos virallisten mittausten mukaan (jotka siis Ilmatieteenlaitoksen anturit ovat kahden metrin korkeudessa) pakkasta oli tuon 37 astetta, niin maanpinnan tasalla on mitä luultavimmin ollut paikkoja, jossa neljäkymppiä on rikkoutunut reilustikin. No tuntuihan se, minulla ja vaimolla naamat kuurassa, auto vikisi ja kurisi, kuin myös tassujen palelusta kärvistellyt koira – muutoinhan samojedeilla toki turkkia riittää.

Kaamoksen sinihämärä on tähän aikaan vuodesta aika lailla kauneimmillaan. Kilpisjärvellä vielä ollaan sen verran korkealla, ikään kuin tunturissa koko ajan, että päivän kajastuksessa, valon laadussa ja sävymaailmassa on ihan oma tuntumansa. Selkeästi valoisa aika rajoittuu muutamaan tuntiin, mutta pitkä aamu- ja iltahämärä jatkavat päivää. Ihan koko ajan ei siis otsalamppu päässä tarvitse kulkea.

Muutoin komeissa maisemissa ja valoissa pisti silmään, että puut olivat aika paljaita. Kuuraiset puut kuitenkin tuovat tämän vuodenajan kuviin usein sitä tiettyä tunnelmaa. Lumisia puita näytti olevan jossain Iiton-Saarikosken-Pousun välimaastoissa, mutta ei siis Kilpisjärvellä, eikä toisaalta alempana Käsivarressa.

Viikonloppuna oli myös kohtalaisen komeat revontulet; ei mitään ihan järisyttävän kirkasta, mutta massiivisia muotoja. Mukavana lisänä, luultavasti aurinkotuulen korkean hiukkastiheyden vuoksi punaisiakin sävyjä kuviin tarttui. Tunturissa oli inversion myötä hieman lauhempaa, mutta pureva viima piti huolen, ettei liian lämmin ehtinyt tulla.

Sunnuntaina käväistiin Skibotnissa ennen nokan suuntaamista kohti etelää. Jäämeren rannalla pakkasta oli vain vajaat kymmenen astetta, ja piti olla ennalta vähän pilvisempää. Pilvisyyttä ei ollut onneksi liikaa, vaan juuri sopivasti heijastelemaan kaamoksen värejä vuorten ylle.

Etelään ajaessa pakkasta oli koko ajan yli 30 astetta, vasta Rovaniemellä vähän vähemmän.

 

_K2C0118

_K2C0216

_K2C0231

_K2C0242

_K2C0299

_K2C0300

_K2C0480

_K2C0578