Monthly Archives: maaliskuu 2014

Pohjoistaivaan loimotuksesta koronaan

Pitkästä aikaa revontulia. Olosuhteet eivät tosiaankaan tänä talvena ole juuri kummoisia olleet, pitkähköjä vaisuja jaksoja auringon aktiivisuudessa ja silloinkin kun jotain voisi näkyä, niin usein pilvet ovat pilanneet ne mahdollisuudet.

Niinpä eilen illalla raportoitu koronan massapurkauksen isku maan magneettikenttään sai aikaan, jos nyt ei ihan paniikkia, niin kuitenkin nopeasti kamppeet kasaan, täydet akut ja tyhjät muistikortit ja kamera laajakulman kera valmiiksi jalustalle. Taivaskin oli selkeä, eikä pilvistä juuri vaaraa. Illalla sai jännityksellä seurata, mitä sieltä tulisi – vai tulisiko mitään. Revontulten suhteen kun toisinaan kaikki on epävarmaa siihen saakka, kun leimut faktisesti ovat taivaalla. Parin tunnin päivystyksen ja käppyröiden seurannan jälkeen päätin lähteä ulos. Sodankylän taivaskamerassa pohjoistaivaalla oli jo jonkin aikaa roikkunut himmeähkö, mutta silti selkeä revontulikaari.

Ennalta olin ajatellut erään aapasuon kuvauspaikaksi, viime talvena paikalla tuli käytyä muissa merkeissä. Pilkkopimeässä sopivan jalustanpaikan etsiminen ei ollut kaikista helpointa, kuvauspaikka pitäisikin käydä katsastamassa aina päivänvalolla ennakkoon. Kameran kennolla pohjoistaivaan revontulikaari näytti paljon selkeämmältä ja kirkkaammalta kuin paljain silmin. Staattisesta kaaresta oli helppo ottaa panoraamaa.

Tunnin odottelun jälkeen kaari oli edelleen paikoillaan, eikä osoittanut kummoisia elonmerkkejä. Päätin mennä autolle lämmittelemään ja seuraamaan puhelimella käppyröitä. Olin jo aikeissa lähteä kotiin, kun edelleen yhtä staattinen revontulikaari alkoi hitaasti nöystä ylemmäs. Näytelmä käynnistyi yhden aikaan todella nopeasti, halki taivaan kulkeva kaari alkoi liikehtiä ja muuttui säteittäiseksi. Tässä vaiheessa oli turha yrittää ehtiä takaisin suolle, parasta oli tähdätä parkkipaikalta kameralla taivaalle. Näytelmän kliimaksina oli paljain silminkin erittäin näyttävä revontulikorona, itse asiassa paras koko kautena nähdyistä – Ja niitähän ei kourallista enempää olekaan.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin huippu oli ohi, mutta jatkon toivossa päätin vielä vääntäytyä suolle takaisin. Pohjoistaivaalta irtosi muutama mukavahko ruutu ja hetken kuluttua leimut tapailivat vielä toistamiseen koronaa, joskin nyt selkeästi himmeämpinä. Tämän jälkeen taivaalla roikkuvat himmeät revontulet muuttuivat sykkiviksi, joka usein enteilee niiden sammumista. Pitkän odottelun jälkeen hektinen puolituntinen, mutta homma oli oikein sopiva päättää siihen tältä erää.

 

_K2C0022

Revontuli_panoraama_20140326_0003

_K2C0025

_K2C0042

_K2C0043

_K2C0051

_K2C0080

_K2C0081

Vaattunkiköngäs kevään kynnyksellä

Vaattungissa laavulla muutamia kertoja käytyä on pistänyt silmään varsin pitkälle alavirtaan auki oleva köngäs, ja onpa Könkäänsaarten ympäristössä muutama muukin nätti sulapaikka. Keväisten ilmojen myötä koskien jääkannet ovat vetäytyneet ja virtaamat ainakin vähän kohonneet, vaikka varsinaiset kevättulvat vielä aika kaukana ovatkin.

Oheisten kuvien tausta-ajatus oli saada sopivan kuulaalla ilmalla ja tummalla harmaasuotimella jokunen pitkän valotuksen koskikuva, jossa virtaavan veden ohella taivaalle saisi sellaista syvää sinisyyttä (vaikka sitten päädyinkin kääntämään kuvat mustavalkoisiksi). Sopivat olosuhteet tuon mielikuvan toteuttamiseksi sattuivat osuvasti eiliselle päivälle, eli kevätpäiväntausaukselle. Osuvasti siksikin, että tänään taivaalta on tullut reilut parikymmentä senttiä lisää lunta ja tuntuma muuttui kertaheitolla keväisen sijaan ihan talveksi.

 

Vaattunkikongas_20140320_0002BW

Vaattunkikongas_20140320_0003BW

Vaattunkikongas_20140320_0004BW

Vaattunkikongas_20140320_0005BW

Aurinkoisen kuusikon kuukkelit

Kevään eräs pienehkö kuvausprojekti on kuukkeli, tuo kaunis ja värikäs lintu, joka on luottavainen ja suopea kuvattava, monille ehdoton suosikki, jopa sellainen sielunlintu. Ajatuksena on jatkaa jotakuinkin siitä, mihin viime kevään kuvaukset jäivät ja jatkojalostaa vähän kuvakulmia, joskin tämä reissu meni noin kuvallisesti vielä vähän tuumaillessa.

Kuten sanottua, aurinkoinen ilma ja etenkin vastavalo saavat kuukkelin höyhenpuvun hohtamaan värikkäänä, erityisen näyttäviä ovat siipien ja pyrstön välähdykset. Tällä reissulla kirkkaalta taivaalta paistaneen auringon valo oli keskipäivällä aika kovaa, josta seurauksena siluetit meinasivat palaa paikoin puhki. Iltavalossa tai varhaisemmin aamulla olisi tässä suhteessa parempi kuvata. Lintujen tahtia ei kuitenkaan voi kuvaaja määrittää, ne ilmaantuvat ja kaikkoavat juuri silloin kuin tahtovat. Vaikka pari blogausta aikaisemmin arvelinkin lintuja olevan vain kaksi, niin ainakin kolme niitä näkyi nyt kerralla.

 

_K2C0504

_K2C0784

_K2C0816

_K2C0920

_K2C0923

_K2C0933

Koskikara

Koskikara, tuo kevättalvisten virtapaikkojen pirteä tirskuja, valkokauluksinen vesipastori ja sympaattinen pyylevän ketterä ilmestys. Linnun vironkielinen nimi vesipapp, vesipappi kuvastaa hienosti karan ulkoasua. On sanottu, että valkoinen kaulus auttaisi lintua näkemään virran pohjasta kaivamaansa einestä. Etäältä pelkistetyn mustavalkoinen kara on oikeastaan monivivahteinen ilmestys: Höyhenpuvussa on monenlaista raitaa ja suomukuviota, väripalettikin on ennemmin sekoitus lumenvalkeaa, sekä harmaan ja ruskean sävyjä.

Koskikaroja pesii Suomessa vain kolmisensataa paria, mutta talvikanta voi olla 5000-10000 lintua. Tämä lähinnä siksi, että karat muuttavat meille talvehtimaan Ruotsin ja Norjan tunturiylängöiltä sekä Venäjältä. Parhaille paikoille, talvisin taatusti sulana pysyville kirkasvetisille koskille karoja voi kerääntyä jopa useita kymmeniä.

Koskikaran englanninkielinen vastine dipper viittaa linnun omintakeisiin elintapoihin. Jäänreunalla pönöttäessään kara voi vaikuttaa hyvinkin tanakan pyylevältä. Annas olla, kun ensivaikutelma pettää linnun hypätessä virran sekaan hyiseen veteen. Siellä se hyörii keskellä kuohuja ja virran pyörteissä kuin väkkärä. Ravinnon perässähän karat koskessa ovat, ne tonkivat kivien koloista äyriäisiä, nilviäisiä, vesihyönteisiä ja jopa pieniä kalanpoikasia. Virrassa puljaavan linnun liikkeitä voisi luonnehtia ennen kaikkea sulaviksi ja ruoan etsimisen tehokkuus kertoo myös melkoisesta tarkoituksenmukaisuudesta.

 

_MG_0054

_MG_0085

_MG_0086

Pallasjärven kevättalvea

Viime viikon lopulla ja vielä nyt alkuviikosta pohjoisessa annettiin tuulivaroituksia. Keskituulennopeus pyyhki tuntureilla paikoin yli 30 m/s, esimerkiksi Saanalla viime lauantaina jopa 37 m/s ja kovin puuska taisi olla yli 44 m/s.

Pallasjärvellä, Punaisen hiekan tuvallakin tuuli tuntui alkuviikosta, ei toki ihan yhtä voimalla kuin tuntureilla, mutta pohjoiseen avautuva järvenselkä antoi puhurille tilaa. Puuskat vavisuttivat rantametsikköä ja tuvan nurkkia, etenkin yöllä kovimmat puuskat tuntuivat heiluttavan koko kämppää. Harhatuntemusta tietysti, onhan tupa seissyt näillä sijoilla Pallasjärven rannalla jo niin pitkään, ettei pienet tai vähän isommatkaan myrskyt sitä liiemmin hetkauta. Eipä silti, taisi olla alkutalvesta kun myrsky repi Meekonjärven varaustuvan katon irti Käsivarressa.

Maanantaina iltarusko värjäsi taivasta kauniisti Lommoltunturin yllä. Punaista näkyi toisellakin puolen, tuvan yllä ja Aittaniemen suunnalla, josta taivaan värit peilautuivat jääpintaiselle hangelle. Tiistaiaamu valkeni kirkkaan kuulaana ja tuulikin oli vähän tyyntynyt. Aurinko paistoi häikäisevästi Pallaslompoloon, täällä lumikenkäillessä naama ottaisi taatusti nopeasti väriä. Lompolonsaarten välisestä matalikosta paljastui yllättäen sula paikka, vaikka muuten jääkantta onkin yli puoli metriä.

Takaisin tuvalle päästyä kuukkelit piipahtivat pihapiirissä, nyt ilmeisesti vain pariskunta kun joskus lintuja on ollut neljä-viisikin.

 

_K2C0023

_K2C0012

_K2C0060

_K2C0070

_K2C0121

Pallaslompolo

_K2C0193

_K2C0215

_K2C0293

_K2C0379

 

Valkoturkki keväthangilla

Auringon vihdoin paistellessa Unton kanssa muutama kuva lisää. Edellisten kuvien jatkoksi, paikka sama mutta valo eri.

 

_K2C0349

_K2C0378

_K2C0390

_K2C0427

_K2C0490

_K2C0565

Kevättä ilmassa

Poikkeuksellisen lämpimästä helmikuusta huolimatta ehdin muutama viikko sitten vielä ennustella, että tykkykausi jatkuisi maaliskuun puolelle. Mutta niin vain juuri helmikuun lopussa etelä-lounainen ilmavirtaus pyyhki yli Lapin, sää lauhtui selvästi suojan puolelle tuntureita myöten ja kovat tuulet varistivat lauhan ilman pehmittämät tykkykertymät käytännössä joka paikasta. Esimerkiksi Levin huipun web-kamerassa tämä näkyi erittäin selvästi, ja nyttemmin selvästi näkyy myös se, että pilvisten ja sumuisten ilmojen jatkuessa huurretta alkaa puihin kertyä vielä uudelleen. Keskipitkät sääennusteet kuitenkin povaavat tavanomaista lauhemman sään jatkuvan koko maaliskuun ajan, varhainen kevät saattaa siis olla monin paikoin tosiasia.

Rovaniemen korkeudella lunta riittää, ihan heti ei virallisten mittausten mukainen liki 70 sentin lumipeite kaikkoa. Viime päivinä on muutenkin oltu rahtunen talven puolella, jokunen sentti satanut luntakin lisää. Auringonpuoleisilla rinteillä ja muutoin vähälumisemmilla paikoilla, kuten suoaavoilla pälvi on kuitenkin paikoin näkyvissä. Sunnuntain suolenkillä hankien lomasta pilkotti suokukan kasvustoa, joka valkeaa hankea vasten näytti varsin värikkäältä. Muutama ruutu talteen siitä.

 

_K2C0236

_K2C0321

Valkoturkki valkoisella hangella

Untosta tuli viime talvena otettua aika paljon kuvia, poseeraava tai säntäilevä samojedi talvimaisemassa ja kauniissa valossa, hengitys huurusi ja lumi pöllysi. Mikäs siinä kuvatessa. Tänä talvena ei hehkeitä kuvausilmoja ole liikaa näkynyt, ja varmaan kuvausmotivaatio muutenkin vähän matalampi. Lemmikinomistajan kuvaamiset kun lipsahtavat usein aika holtittomiksi, sitä kullannuppua kuvataan jos missä tilanteissa ja vinkkeleissä – Jotain itsekritiikkiäkin pitäisi olla.

Viime sunnuntaina aurinko vähän pilkisteli pilven takaa ja päivässä oli sellaista mukavaa valon ja ehkä keväänkin tuntua. Vai olikohan se jälempi vain pajunoksalla visertänyt talitintti. Noh, joka tapauksessa Unton kanssa suolenkillä ajattelin samalla tehdä pienen kuvaussession. Untolle homma on tietysti aika tuttua jo, tietää pysyä paikallaan ja poseerata silloin kun pitää ja juosta silloin kun pitää. Aika nopeasti koira kuitenkin tylsistyy, jos homma menee liian totiseksi kuvantuottamiseksi, ja se tietysti näkyy koiran ilmeissä. Parhaimmillaan kun ilmeisiin saa juuri sellaista silmissä kiiluvaa ulkoilun riemua ja hyvää mieltä, mutta jos kuvia yrittää väkisin saada, niin koiran ilmeetkin ovat turhautuneita.

 

_K2C0013

_K2C0043

_K2C0212

_K2C0059

Nuotiolla

Laavu tai vastaava tulistelupaikka on mukava kohde pienelle tai vähän pitemmällekin retkelle. Keväisessä säässä lämpötilan ollessa nollassa tai vain aavistuksen pakkasen puolella, ei kylmä ala jäytää varpaita ja sormia vähän pitemmänkään istuskelun myötä. Tuleen tuijottelun hypnoottisuuden ohella nuotion tuoksu, etenkin palava honkapuu on omaan nenääni erittäin miellyttävä, kylmänkostean koivuklapin kitkeryyteen verrattuna suorastaan pehmeä ja makea. Pihkaisen puun vielä paukahdellessa on täysi audio-visuaalinen elämys valmis. Tuosta elämyksestä saa eniten irti, jos ympäristö on rauhallinen, ei muita kulkijoita tai häiriötekijöitä. Nuotiolla omiin aatoksiin valuessa asiat toisinaan jäsentyvät ja oikenevat, oli kyseessä sitten seuraavan päivän ruokalista tai jokin tuleva kuvausreissu tai -tavoite.

Metsähallituksen ylläpitämiä tulentekopaikkoja on runsaasti, niin helposti lähestyttäviä kohteita kuin hieman suuremmankin ponnistelun takana olevia. Tähän päälle vielä kuntien ylläpitämät laavut. Julkiset tulistelupaikat ovatkin autiotupien ohella aika suomalainen juttu; ei ole kovin yleistä, että yhteiskunta ylläpitää tällaisia kohteita, joissa yöpyminen tai joiden käyttö on maksutonta.

Etenkin helposti tavoitettavat laavut joutuvatkin toisinaan väärinkäytön kohteeksi – Paikkoja roskataan ja hajotetaan, kaljapullot ja makkarapaketit lojuvat siellä täällä, puuta poltetaan holtittomasti ja tarpeettoman paljon. Onpa esimerkiksi Rovaniemellä joku laavu joskus palanutkin, huolimattomuutta tai tahallaan. Syrjäisemmät laavut ovatkin pääsääntöisesti siistimmässä kunnossa, rymyporukka ei tietysti korpeen vaivaudu.

 

Nuotiolla_20140215_0001

_K2C0441