Aronperän pulmuset

Pulmunen on arktinen laji. Se on maapallon pohjoisin varpuslintu, joka pesii meillä pohjoisimman Lapin korkeilla ja karuilla tuntureilla, ennen kaikkea Käsivarressa, mutta myös Utsjoen tunturiylängoillä, sekä Länsi-Lapissa Pallas-Yllästuntureilla. Pulmusen pesimäkannan on arvioitu taantuneen aikaisempina vuosikymmeninä, nykyisin kanta-arvio on elinvoimainen ja suuruudeltaan n. 10 000 paria. Vuotuiset kannanvaihtelut ovat kuitenkin suuria, ja pesimäkannan kasvun arvioidaan selittyvän osin parantuneella linjalaskentojen otannalla. Toisaalta verrattuna aikaisempiin lintuatlaksiin, pesimäruutujen kokonaismäärä on hieman suppeampi, mikä viitannee pesimäalueen supistumiseen.

Pohjoisessa ensimmäisiin paluumuuttajiin kuuluva pulmunen ei ole erityisen arka laji, se voi päästää varovaisen tarkkailijan pesimäaikaankin varsin lähelle. Muuttoaikoina, etenkin keväisin satapäisten pulmusparvien liikehdintä on toisinaan aika eläväistä, joskaan ei silti juuri tavanomaista haasteellisempaa havainnoida tai kuvata. Rovaniemen korkeudella pulmusten muutto on nyt huippuluvuiltaan jo ohitse, parhaimmillaan Aronperällä pyöri noin parisataa lintua. Birdlifen lintutietopalvelu Tiiran mukaan huhtikuun alussa Ylitorniolla havaittiin jopa 400 linnun parvi. Kuvaavaa on, että samaan aikaan kun nuo pulmusmassat olivat Etelä- ja Keski-Lapin korkeudella, olivat ensimmäiset pioneerit ehtineet jo Pohjois-Lappiin, josta yhytin tienreunasta lukuisia parttioita aina Tenonlaaksoa myöten.

Aronperän pulmuset vetävät keväisin kuvaajia puoleensa. Onhan parhaimmillaan satapäisinä parvina esiintyvien valkeiden sirkkulintujen muutto aina mukava keväänmerkki, ja linnut toki kuvauksellisia. Aronperällä on ollut tänä keväänä lumen läjitysalue liikenteineen, ja kentällä pyörii muutenkin paljon koiranulkoiluttajia ja muita kulkijoita, joten kauhean rauhallinen paikka se ei kuvausta ajatellen ole – Mikä ei keskellä kaupunkia tietysti ole mitään ihmeellistä. Eläväiset pulmusparvet kuitenkin tuntuvat pyrähtelevän ihan omia aikojaan, eivät juuri perusta häiriötekijöistä, ainakaan siten että kokonaan kaikkoaisivat. Kentällä olevat pälvipaikat tarjoavat linnuille murkinaa, mutta kuvaajien ja muiden harrastajien tuomat kaurat lienevät yhtä lailla vetovoimatekijä.

 

_23A0091

_23A0096

_23A0432

_23A0687

_23A0768

_23A1241

_23A0097

_23A0333

_23A1290

_23A1305

_23A1529

_23A1552

_23A1622

_23A0045

_23A0163

_23A0285

_23A0292

_23A0332

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , , , , |

Suurin revontulimyrsky kymmeneen vuoteen

Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (17.-18.3.) taivas täyttyi revontulista aivan eteläistä Suomea myöten. Auringosta paria päivää aikaisemmin lähtenyt koronan massapurkaus (CME) saavutti maan magneettikentän tiistaina varhain aamulla, noin 04:30 UT. Purkaus aihetti aluksi kohtalaisen voimakkaan G1- eli Kp=5 -tason magneettimyrskyn, joka kuitenkin pian voimistui aina G4 eli Kp=8 -tasolle.

Uudella mantereella revontuliovaali valahti reilusti etelään, mittarit osoittivat kaakkoon, ja pitkin päivää sosiaaliseen mediaan tulvi kuvia komeista ja värikkäistä revontulista. Pohjois-Euroopassa päivä kului jopa tuskallisen hitaasti tilannetta seuraten, riittäisikö magneettimyrskyssä ytyä vielä täkäläiseksi illaksi ja yöksi.
Päivän edetessä laantumisen merkkejä ei kuitenkaan näkynyt, aurinkotuulen nopeus ja hiukkastiheys olivat todella suuria ja magneettikentän Bz-arvot olivat tukevasti miinuksella – Kaikki viittasi siihen, että tulossa oli todella vaikuttava revontuliyö.

Ennalta olin suunnitellut muutamia jalustanpaikkoja kevättalvisille revontulikuvauksille. Liikahdin tiistaina auringon vielä kajastaessa vähän syrjempään kaupungista, Napapiirin retkeilyalueella sijaitsevalle Kivalonaavalle. Laajan suoalueen reunalla on tulentekopaikka ja päivätupa takkoineen; sopivan suojaisa paikka päivystää revontulia – Etenkin, kun luvassa ei ollut ihan sydäntalvisia pakkaslukemia, sillä tuvan avotakalla kämppää tuskin saisi kovin purevalla ilmalla juuri lämpenemään.

Taivaalla pystyi erottamaan revontulihuntua auringonlaskun vielä kajastaessa. Hämärän hiipiessä kävi myös selväksi, ettei valittu kuvauspaikka ollut paras mahdollinen juuri näin voimakkaan magneettimyrskyn aikaan: Revontuliovaalin ulottuessa kauas etelään, ovat käytännössä parhaat kuvaussuunnatkin näiltä korkeuksilta etelätaivaalle. Kivalonaavan tuossa suunnassa kajasti Rovaniemen kaupungin valot ja keinovaloja yleensä haluan karttaa revontulikuvissa viimeiseen asti. No valinta oli tehty eikä ollut enää aikaa alkaa vaihtaa paikkaa.
Revontulet eivät ensin olleet mitään järin ihmeellisiä; ihan kohtalaisen komeita toki, mutta odotukset olivat korkeammalla kun tiettävästi kyseessä oli kuluvan auringonpilkkusyklin voimakkain magneettimyrsky, eli toisin sanoen voimakkaimmat revontulet kymmeneen vuoteen.

Leimut tavoittelivat koronaa suoraan yläpuolella ensimmäisen kerran kymmenen jälkeen. Korona ei ollut yhtä hieno kuin parhaat näkemäni, mutta sitä seurannut käytännössä taukoamaton erilaisten revontulimuotojen näytös oli komeaa seurattavaa. Magneettimyrskyn voimakkuus sai aikaan paikoin erittäin kirkkaita revontulia, mutta myös sinänsä himmeämpiä muotoja, joissa kuitenkin erottui paljain silminkin sinisen-violetteja värejä sekä punaista. Selvää kuitenkin oli, että tämän näytelmän parhaat palat olivat Etelä-Suomen taivaalla.

Taivaan edelleen loimottaessa, kahden jälkeen päätin kasata kamppeet reppuun ja lähteä raahustamaan takaisin autolle. Matkalla revontulet himmenivät ja muuttuivat sykkiväksi, diffuuksiksi verhoksi, mikä usein ilmentää näytöksen olevan siltä erää lopussa. Magnetometreistä ja taivaskameroista pystyi aamulla lukemaan, että hiukan myöhemmin puoli neljän – neljän aikoihin oli vielä ollut ainakin yksi koko taivaankannen halkaissut näytös.

Sittemmin revontuliaktiivisuus on ollut koholla useina iltoina, mutta ei toki lähellekään tuon yön kaltaista. Vaisulta ei vaikuta jatkokaan, ennusteet ovat lupaavia aurinkotuulen nopeuden pysytellessä koholla. Revontulisesonki on ainakin pohjoisessa kohta lopuillaan, sillä yötaivas käy koko ajan vaaleammaksi. Kevät on pian läsnä eikä yöttömään yöhönkään ole enää niin kauaa.

 

_K2C0169

_K2C0250 _K2C0261

_K2C0253

_K2C0265

_K2C0277_2

_K2C0280

_K2C0305_2

_K2C0393_2 _K2C0470_2

_K2C0404_2

_K2C0476

_K2C0491

_K2C0510_2 _K2C0525

_K2C0521

_K2C0533

_K2C0555

_K2C0570_2

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , , , |

Nordkapp, Honningsvåg ja Magerøyan talvi

Lyngenillä viime talvena käytyä, Jäämeren rantojen talvi jäi kiehtomaan, joskus mahdollisesti pitemmänkin projektin aiheena – Vuonot ja vuoret, sula Jäämeri, korkea revontulitodennäköisyys ja kaikin puolin arktiset olosuhteet. Sopivaa ajankohtaa ja eri kohteita on tullut vähintään toisella silmällä tuijoteltua koko alkutalvi.

Alkuviikosta oli muutaman päivän sauma, niin sääennusteen puolesta kuin ajankäytöllisestikin tehdä parin päivän pikavisiitti Nordkappiin. Sääennusteen puolesta ennen kaikkea siksi, että Pohjois-Norjan talvi on ollut toistaiseksi todella ailahteleva myrskyineen ja vähine lumineen – Eikä kehnoissa olosuhteissa olisi mitään nähtävää saati kuvattavaa, joten reissun optimointi sääolojen mukaan oli tärkeää.

Magerøyan saari on toki karu ja arktinen kesälläkin, mutta talvella vuonojen ja tunturiylänköjen vuorottelu, säiden voimakas vaihtelevuus, kovat tuulet, metriset lumikinoskerrostumat, sekä kulkua teillä rajoittavat (ja samalla varmistavat) puomit ovat kokemisen arvoisia jo sinänsä. Nimittäin esimerkiksi perille Nordkappin kärkeen ei talvisin pääse kuin kaksi kertaa päivässä, aura-auton vetämässä saattueessa. Puomeja ja kolonna-ajon aikataulua osoittavia kylttejä on Honningsvågista eteenpäin paljon muitakin, mutta ne eivät ole aina kiinni.

Ja totta vie, tunturiylängöllä lunta kinostava ja autoa vavisuttava tuuli, tienmutkissa olevat metrien korkuiset lumiseinämät, sekä paikoin peilijäiset vuononreunatiet ovat kotimaisiin, vähän kehnompiinkin talvioloihin verrattuna aika mielenkiintoisia. Puomit siis puoltavat paikkaansa ja norjalaiset vaikuttavat ottavan tienhoidon tosissaan.

Olosuhteiden puolesta parin päivän pikavisiitti osui aika lailla täydellisesti nappiin. Menomatkalla Kautokeinosta eteenpäin paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Etenkin Altassa olisi houkuttanut pysähtyä pitemmäksikin aikaa, mutta vaikka välietappina oli edellinen yö oltu Galdotievassa Enontekiön Palojärvellä, niin ajomatkaa Honningsvågiin oli edelleen reippaasti.

 

_K2C0152

_K2C0162

_K2C0868

_K2C0920

Revontulia ei ennalta ollut juuri suurempaa syytä odottaa, joskin näin pohjoisessa todennäköisyydet revontulten näkymiselle lienevät joka tapauksessa vähintään Kilpisjärven luokkaa (>70%). Illalla käppyröistä pystyi lukemaan, että aurinkotuulen nopeus ei ollut kummoinen, mutta hiukkastiheys oli korkea ja magneettikenttäkin suotuisassa asennossa; Nopealla päätöksellä siirtyminen ulkoilmaan ja kauemmas Honningsvågin valoista. Kovassa tuulessa jalustaa oli vaikea saada pysymään vakaana, mutta värikkäät ja massiiviset leimut olivat komeaa katseltavaa.

_K2C0942

_K2C0943

_K2C0964

_K2C0966

_K2C0971

_K2C0975

_K2C0989

_K2C0997

Seuraava aamu valkeni alkuperäisistä sääennusteista poiketen edelleen lähes täysin pilvettömänä. Tuuli oli edellistäkin päivää kovempi, ja vaikka pakkasta ei ollut kuin viitisen astetta, niin tunturiylängöllä oli oikeasti kylmä. Päätimme käydä Gjesværissa ja Kamøyværissa, mutta jättää itse Nordkappin turistirysän välistä – Onhan siellä tullut käytyä jo aika monesti. Päivällä pohjoistaivaalle alkoi kerääntyä pilvilauttoja, mutta takaisin etelään ajellessa aurinko paistoi komeasti aina lähes Lakselviin saakka.

_K2C1037

_K2C1065

_K2C1131

_K2C1155

_K2C1144

_K2C1159

_K2C1211

_K2C1230

_K2C1274

_K2C1286

Posted in Luontokuvat, Matkakertomukset Tagged , , , , , , , , , , , , |

Helmikuun koskikarat Kutunivalla

Koskikara varsin mustavalkoisena lintuna on edukseen kun valoa on riittävästi. Hankien keskellä hämyssä, talvisen kosken kupeessa valon määrä saati laatu ei selkeinäkään sydäntalvisina päivinä ole kummoista, saati raskaan pilvisellä säällä.

Kutunivalle valonkajo käy marras-joulukuussa kaamoksen kynnyksellä hienosti Jerisjärven takaa, kosken myötäisesti. Myöhemmin kevättalvella etenkin keskipäivän aurinko porottaa korkealta ja siinä määrin voimalla, että kosken kupeessa huippuvalojen ja varjopaikkojen valaistuseroista alkaa tulla vaikeasti hallittavia. Samalla karojen valkeat kurkkulaput palavat kuvissa helposti puhki tummempien alueiden jäädessä tukkoisiksi. Siksi helmikuinen verrattain jo pitkä päivä, mutta jolloin aurinko ei vielä nouse liian korkealle, on karakuvauksien kannalta lupaavaa.

 

_23A0012

_23A0190

_23A0194

_23A0202

_23A0235

_23A0412

_23A0435

_23A0551

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , |

Hangessa on hauskaa

Uutta lunta hangella ja aurinkoinen, melkeinpä keväinen päivä. Oivalliset olosuhteet käydä Unton kanssa ulkoilemassa ja kuvaamassa. Valkoinen turkki, pöllyävä lumi ja silmät kiiluen innoissaan hangessa säntäilevä samojedi; kamerasta valotusta reilusti plussalle ja suljin laulamaan.

 

_K2C0319

_K2C0328

_K2C0380

_K2C0416

_K2C0508

_K2C0515

 

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , |

Hankiriekot

Vai olisivatko ennemmin tieriekkoja. Harmaan-tuulinen päivä Jerisjärventiellä ja puuskat lennättivät moskaa tienreunoilla. Aina ei ottanut selvää ovatko risut ja naavatupot eläviä otuksia, etenkin jos vähän antoi mielikuvitukselle tilaa. Juuri mielikuvista ja -kuvituksesta johtuen viiden riekon parttio tienlaidassa pääsi yllättämään – kun osoittautuivat oikeiksi linnuiksi. Liukkaalla tiellä jarruttaminen meni pitkäksi – onneksi riekot eivät olleet keskellä tietä – Vähän matkan päässä u-käännös ja hidasta valuttamista takaisinpäin, samalla toivoen ettei muuta liikennettä ilmaantuisi hätyyttämään lintuja tiehensä.

Riekot osoittautuivat varsin yhteistyökykyisiksi. Ensimmäiset ruudut etäältä sillä hetkellä keskellä tietä päivystävistä linnuista. Ilma oli harmaata tuhnua ja valo niukkaa, eikä valkoisista linnuista valkoista taustaa vasten oikein vaikuttanut irtoavan kummoista, vaikka miten valotusta ruuvasi plussalle.

Riekot pyörivät tiellä tovin etsien mitä lie jauhinkivia ja suolankokkareita, mutta hyppivät sitten kukin vuorollaan toiselle puolen tietä hangelle. Käänsin vähän matkan päässä auton uudelleen ja valutin taas hitaasti lähemmäs. Riekot olivat edelleen pientareella ja ojanluiskassa, eivätkä juuri perustaneet vaikka avoimesta ikkunasta kameralla sohimisen selvästi huomasivatkin. Mieleen palautui muutamia vuosia sitten tapaus Kilpisjärven tieriekoista, jotka eivät olleet lainkaan näin yhteistyökykyisiä kuvattaviksi.

 

_23A0274

_23A0297

_23A0376

_23A0396

_23A0431

_23A0499

_23A0522

Posted in Luontokuvat Tagged , , , |

Huttutunturin tykkymaisemat II

Edellisen reissun jäätyä vähän lyhyeksi, ainakin siis siltä osin, että aurinko ehti laskea ennen kuin ehdin tunturiin parhaille jalustanpaikoille, päätin käydä Huttutunturilla vielä uudemman kerran. Lyhyet talvipäivät ovat siitä haasteellisia, että kuvauksellisesti parhaat valot kestävät vain tunnin-pari puolenpäivän tienoolla. Vaikka esimerkiksi Rovaniemeltä Pyhä-Luostolle ei olekaan kuin puolentoista tunnin ajomatka, niin parhaiden valojen aikaan kuvauspaikoille ehtiäkseen on liikkeelle lähdettävä aamuhämärissä. Semminkin kun umpihangessa raskaan kamerarepun kanssa eteneminen ei ole maailman nopeinta hommaa. Olosuhteet olivat 12.1. ainakin sikäli kunnossa, että pakkasta oli rapiat 30 astetta ja sääennuste tosiaan lupasi kuulasta pakkaspäivää.

Luostolla taivas oli tyystin selkeä, mutta Pyhätunturin suunnalla metsien päällä makasi sumupilveä, kerojen huippujen toki ollessa pilven yläpuolella. Huttutunturin eteläisen ja matalamman huipun rinteillä aurinko kimmelsi komeiden halojen kera tuon sumupilven takaa. Onneksi pilvet eivät olleet yhtään korkeammalla, Huttutunturilla kun ei ole korkeutta kuin rapian päälle 400 metriä.

Huttutunturin huippujen välissä on satula, jonka lävitse pitää hiihtää aika tiheässä tykkymetsikössä. Alkuaan tähtäilin, että ehtisin jopa Kapustan päivätuvalle saakka auringon vielä kajastaessa ja takaisin sitten iltahämärissä. Hyviä kuvakulmia metsästäessä tuli kuitenkin sen verran mutkiteltua, että hylkäsin ajatuksen nopeasti – Lisäksi, vaikka tunturissa pakkanen olikin rutkasti miedompaa kuin outamailla, olisi kämppää pitänyt tovi lämmittää ennen kuin siellä olisi tarennut enempi murkinoida. Niinpä päätin keskittyä kuvaamiseen ja syödä eväät vasta autolla.

Aurinko pysyttelee tähän aikaan vuodesta vielä sen verran matalalla, että kovin runsasta ja yltäkylläistä valo ei metsän keskellä vielä ole. Puidenlatvukset kuitenkin punersivat komeasti ja tunturin lounaisrinteillä aurinko kultasi maisemaa.

Takaisinpäin hiihtäessä pakkanen tuntui kiristyneen. Paksulla parkatakilla kyllä tarkeni, mutta aika purevalta ilma kuitenkin tuntui. Jälkeenpäin katsoin, että Sodankylän virallisella mittauspisteellä pakkasta oli ollut 37 astetta. Viralliset lukemat tietysti saadaan kahden metrin korkeudelta, joten maanpinnalla pakkanen lienee paikoin ollut kovastikin neljänkympin hujakoilla.

 

_K2C0188
_K2C0206
_K2C0235
_K2C0296
_K2C0305
_K2C0331
_K2C0348
_K2C0362
_K2C0398
_K2C0482
_K2C0561
_K2C0598
_K2C0638
_K2C0641
_K2C0765
_K2C0783
_K2C0920

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , , , |

Pakkaspäivä Riisitunturilla

Vuodenvaihteessa pakkaset lauhtuivat nollakeliksi. Lauhaa ei kuitenkaan montaa päivää kestänyt, ja 6.1. oli jälleen laajalti kolmisenkymmentä astetta pakkasta. Inversion vuoksi tunturissa on usein huomattavasti lauhempaa. Niinpä pakkanen ei liikaa jännittänyt, ja päätettiin lähteä vaimon ja koiran kanssa piipahtamaan päiväreissu Riisitunturilla.

Riisille olin toki suunnitellut tykkymaisemien vuoksi kuvausreissua jo tovin, vaikka paikka onkin toisaalta aika paljon – ehkä liikaakin – kuvattu. Oivallisia ja jopa parempia tykkyspotteja löytyy paljon muualtakin. Muutamaa päivää aikaisemmin, täydenkuun aikaan Riisitunturin autiotuvalla oli tiettävästi ollut enempi vähempi porukkaa täydenkuun tykkymaisemia kuvaamassa.

Riisitunturin paikoitusalueelle ehdittyä vähän ennen puoltapäivää, oli porukkaa juuri purkautumassa tunturista pois. Niinpä tunturissa saatiin kulkea aika rauhassa. Ja eittämättä, onhan se Riisitunturi komea paikka, matalalta paistavan auringon kimmellys tykkypuiden välissä, auringonlaskun kulta ja kontrastina tunturissa syvän siniset sävyt. Tovia myöhemmin auringon laskettua sininen hetki ja vastaruskon värit tunturinselänteen takana. Kaiken kukkuraksi, nämä maisemat ovat erittäin helposti saavutettavissa – Jos siis on suunnilleen näillä tienoilla noin muuten. Rovaniemeltä ajomatkaa tietysti tulee suunnilleen 160 kilometriä, mutta parkkipaikalta parhaat tykkymaisemat tavoittaa vain reilun kilometrin kävelymatkalla. Polkukin oli tampattu lumikengillä niin tukevaksi, että liekö kierroksesta olisi selvinnut ihan nappaskengilläkin.

 

_K2C0336
_K2C0346
_K2C0356
_K2C0372
_K2C0398
_K2C0467
_K2C0552
_K2C0563
_K2C0602
_K2C0740
_K2C0768
_K2C0818

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , , , |

Huttutunturin tykkymaisemia

Mitä tulee tykkymaisemiin, niin yleensä Riisitunturi nousee hakutuloksissa ensimmäisenä. Myös Kuusamon Valtavaaraa ja muutamia sen seudun vaaroja, Iso-Syötettäkin ja Kaakois-Suomessa etenkin Kolia kuvataan paljon. Eittämättä jokainen omalla tavallaan jylhänkomeita paikkoja, ja talvisaikaan tunnettuja tykyistään. Luontokuvaajalle hyviä spotteja kuitenkin löytyy paljon muualtakin.

Omiin suosikkeihini kuuluu Pallas-Yllästuntureiden alueelta Lommol- ja Sammaltunturit. Toisaalta Länsi-Lappi on olosuhteiden puolesta oikukas, sillä luoteisesta sijainnista johtuen tuuliset ja toisinaan lauhatkin ilmat voivat varistavaa maisemaa paljaaksi säännöllisin väliajoin, jolloin kunnollista tykkykertymää ei pääse syntymään. Alueellinen vaihtelukin on suurta, sillä esimerkiksi Pallastunturin juurella, hotellin ja luontokeskuksen kupeessa harvemmin on järin runsasta tykkykertymää, mutta kivenheiton päässä juuri Lommoltunturilla sitä on yleensä paljon enemmän. Yleisesti ottaen, Keski- ja Etelä-Lapin sekä ennen kaikkea Koillismaan vaaramailla tykkykertymä on usein Tunturi-Lappia vakaampaa.

Kaikkein suurin vaikutus maiseman yleisilmeeseen tykyllä ja kuuraisilla puilla on Utsjoen ja Käsivarren tunturikoivikkovyöhykkeellä, jolla talvinen maisema on parhaimmillaan kauttaaltaan valkoinen ja henkii jotain sellaista raikasta arktisuutta. Jos taas tunturikoivikko on tyystin paljas lumesta, taittuu valo maisemassa latteasti ja yleisilme on muisuttaa lähinnä risukkoa.

Myös Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa paljon mahdollisuuksia tykkymaisemien kuvaamiselle, mihin olen kunnolla paneutunut oikeastaan vasta viime talvena. Pyhä-Luoston tunturiselänteellä on mittaa selänteen myötäisesti Pyhätunturin viereiseltä Soutajalta aina Yli-Luostolle saakka nelisenkymmentä kilometriä. Korkeuserot ovat etenkin Pyhätunturin ja Luoston osalta suuria, kuten myös rinteiden jyrkkyys. Tykkymetsien kannalta parhaita paikkoja ovat selänteen hieman matalammat huiput, sekä ketjun myötäisesti olevat suojaisat satulat ja outamaat, joilta voi löytää laajalti valkohuurteisia metsiköitä.

Riisitunturille ehdoton etu on helppo saavutettavuus. Pyhä-Luostolla tunturiin päästäkseen joutuu usein ponnistelemaan hieman enemmän, osin jo pelkästään suuremmista korkeuseroista ja jyrkistä rinteistä johtuen. Tunturiketjun myötäisesti kulkevat pitemmät ladut ajetaan kansallispuistoon Pyhätunturin ja Luoston välille vasta hiihtolomaviikoiksi. Tykkymaisemien perässä tunturiin päästäkseen hankikelpoiset sukset tai lumikengät ovat siis välttämättömät.

Huttutunturi on viisikeroisen Pyhätunturin jälkeen seuraava tunturinhuippu pohjoiseen. Sulan maan aikaan Huttutunturille, kuten myös Pyhätuntureille pohjoisen suunnalta pääsee helpohkosti Huttujärventieltä käsin. Huttujärventietä ei aurata talvella, ja ennen kuin latu on vedetty Huttujärvelle, on tunturille päästäkseen kahlattava jokunen kilometri umpihangessa. Huttujärvelle menee kuitenkin kelkkaura, ja tiettävästi ainakin Kapustan päivätuvan huoltoa on tehty pohjoisen suunnalta Rykimäkurusta latureittiä pitkin. Umpihangessa, tyystin koskemattomalla tunturinrinteellä on tietysti oma viehätyksensä; ainakaan ihan vasta ei ole kukaan aivan samoilla sijoilla ollut kuvaamassa.

 

 

_K2C0133
_K2C0097
_K2C0120
_K2C0168
_K2C0181
_K2C0158_K2C0215
_K2C0135

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , , , |

Revontulipurkaus Kilpisjärvellä

Välipäivät ja uusi vuosi vierähti Kilpisjärvellä. Yhtenä päivänä käytiin Tromssassa ja useampanakin iltana päivystettiin revontulia. Sain sitten vaimonkin innostumaan revontulista, yleensä se ei ole keskellä yötä pakkasessa kuppaamisesta oikein perustanut.

Ensimmäisen illan leimut ilmaantuivat taivaalle nopeasti, ennustekäppyrät piikkasivat ja tuli kiire kuvauspaikoille. Jos Kilpisjärvellä haluaa saada revontulikuvien puitteiksi avointa tunturia, eikä Kilpisjärven keinovalot saati Saanan masto toisaalta kiehdo, yksi parhaista ja näköaloiltaan laajimmista paikoista on Jehkaksen ylänkö vähän tullin pohjoispuolella. Ala-Kilpisjärveltä Kilpisjärven pohjoispäätyyn tulee kuitenkin sen verran matkaa, ettei ylimääräiselle säätämiselle jäänyt juuri aikaa: auto parkkiin ja juoksujalkaa jonkun kymmenen metriä hangen puolelle, jalusta pystyyn, tarkennusetäisyyden tarkistus ja valottamaan. Purkaus oli voimakas, mutta nopeasti ohitse.

Seuraavana iltana myrskytuuli ja pilvisyys kiusasivat, välillä näytti siltä, ettei ulos kannattanut nokkaansa pistää lainkaan. Käytiin kuitenkin samoilla sijoilla kääntymässä, Jehkaksen kohdalla P-paikalla oli nyt muitakin revontulia vartomassa. Pilvilauttoja tuli ja meni, välillä oli täysin selkeää ja hetken kuluttua taas tyystin pilvessä. Voimakas tuuli vavisutti autoa ja ulkona ei meinannut kamera jalustoineen pysyä pystyssä. Välillä näytti, että pilvilauttojen lomasta pilkottavat revontulikaaret kirkastuisivat, mutta ne hiipuivat kerta toisensa jälkeen takaisin hädin tuskin paljain silmin erottuviksi. Tuon illan tulokset jäivätkin siksi laihoiksi ja vaatimattomiksi, ettei niitä kannata edellisiltaisiin verrata.

 

_K2C0214
_K2C0217
_K2C0237

Posted in Luontokuvat Tagged , , , , , |