Category Archives: Matkakertomukset

Nordkapp, Honningsvåg ja Magerøyan talvi

Lyngenillä viime talvena käytyä, Jäämeren rantojen talvi jäi kiehtomaan, joskus mahdollisesti pitemmänkin projektin aiheena – Vuonot ja vuoret, sula Jäämeri, korkea revontulitodennäköisyys ja kaikin puolin arktiset olosuhteet. Sopivaa ajankohtaa ja eri kohteita on tullut vähintään toisella silmällä tuijoteltua koko alkutalvi.

Alkuviikosta oli muutaman päivän sauma, niin sääennusteen puolesta kuin ajankäytöllisestikin tehdä parin päivän pikavisiitti Nordkappiin. Sääennusteen puolesta ennen kaikkea siksi, että Pohjois-Norjan talvi on ollut toistaiseksi todella ailahteleva myrskyineen ja vähine lumineen – Eikä kehnoissa olosuhteissa olisi mitään nähtävää saati kuvattavaa, joten reissun optimointi sääolojen mukaan oli tärkeää.

Magerøyan saari on toki karu ja arktinen kesälläkin, mutta talvella vuonojen ja tunturiylänköjen vuorottelu, säiden voimakas vaihtelevuus, kovat tuulet, metriset lumikinoskerrostumat, sekä kulkua teillä rajoittavat (ja samalla varmistavat) puomit ovat kokemisen arvoisia jo sinänsä. Nimittäin esimerkiksi perille Nordkappin kärkeen ei talvisin pääse kuin kaksi kertaa päivässä, aura-auton vetämässä saattueessa. Puomeja ja kolonna-ajon aikataulua osoittavia kylttejä on Honningsvågista eteenpäin paljon muitakin, mutta ne eivät ole aina kiinni.

Ja totta vie, tunturiylängöllä lunta kinostava ja autoa vavisuttava tuuli, tienmutkissa olevat metrien korkuiset lumiseinämät, sekä paikoin peilijäiset vuononreunatiet ovat kotimaisiin, vähän kehnompiinkin talvioloihin verrattuna aika mielenkiintoisia. Puomit siis puoltavat paikkaansa ja norjalaiset vaikuttavat ottavan tienhoidon tosissaan.

Olosuhteiden puolesta parin päivän pikavisiitti osui aika lailla täydellisesti nappiin. Menomatkalla Kautokeinosta eteenpäin paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Etenkin Altassa olisi houkuttanut pysähtyä pitemmäksikin aikaa, mutta vaikka välietappina oli edellinen yö oltu Galdotievassa Enontekiön Palojärvellä, niin ajomatkaa Honningsvågiin oli edelleen reippaasti.

 

_K2C0152

_K2C0162

_K2C0868

_K2C0920

Revontulia ei ennalta ollut juuri suurempaa syytä odottaa, joskin näin pohjoisessa todennäköisyydet revontulten näkymiselle lienevät joka tapauksessa vähintään Kilpisjärven luokkaa (>70%). Illalla käppyröistä pystyi lukemaan, että aurinkotuulen nopeus ei ollut kummoinen, mutta hiukkastiheys oli korkea ja magneettikenttäkin suotuisassa asennossa; Nopealla päätöksellä siirtyminen ulkoilmaan ja kauemmas Honningsvågin valoista. Kovassa tuulessa jalustaa oli vaikea saada pysymään vakaana, mutta värikkäät ja massiiviset leimut olivat komeaa katseltavaa.

_K2C0942

_K2C0943

_K2C0964

_K2C0966

_K2C0971

_K2C0975

_K2C0989

_K2C0997

Seuraava aamu valkeni alkuperäisistä sääennusteista poiketen edelleen lähes täysin pilvettömänä. Tuuli oli edellistäkin päivää kovempi, ja vaikka pakkasta ei ollut kuin viitisen astetta, niin tunturiylängöllä oli oikeasti kylmä. Päätimme käydä Gjesværissa ja Kamøyværissa, mutta jättää itse Nordkappin turistirysän välistä – Onhan siellä tullut käytyä jo aika monesti. Päivällä pohjoistaivaalle alkoi kerääntyä pilvilauttoja, mutta takaisin etelään ajellessa aurinko paistoi komeasti aina lähes Lakselviin saakka.

_K2C1037

_K2C1065

_K2C1131

_K2C1155

_K2C1144

_K2C1159

_K2C1211

_K2C1230

_K2C1274

_K2C1286

Lofooteilla

Pohjois-Norjaa on tullut kahlattua aika laajasti, Lofooteille ei kuitenkaan tie ollut toistaiseksi vienyt. Tuo puute oli syytä korjata, niinpä suuntasimme viime viikonvaihteessa sinne.

Siinä missä useimmat Pohjois-Norjan kohteet aina Varankia ja Nordkappia myöten ovat kohtuudella tavoitettavissa Suomen puoleltakin, on Kilpisjärveltä matkaa Lofooteille vielä siksi paljon, että matkaan on syytä varata koko päivä. Mutkaisen tien ohella matkan varrella on runsaasti taajama-alueita ja nopeusrajoituksia. Varsinkin ilmojen sattuessa kohdilleen nähtävääkin maisemissa toki on, minkä vuoksi pysähtyä.

Kilpisjärveltä ei kauas ehditty, kun Didnujoen sillan kupeessa nouseva sumu kiinnitti huomion. Koski pauhasi valtoimenaan, ilmeisesti helteet ovat saaneet tuntureilta sulamisvedet kunnolla liikkeelle. Muistuu mieleen, kun viime syksynä yritin kuvailla jokiuomassa pahaista puron lirua. Kovin eri maailmasta oli joen ärjyntä nyt.

 

_K2C0015

Kilpisjärveltä Lofooteille päin mennessä alkupään maisemat olivat aikaisemmilta reissuilta tuttuja: Lyngenin ohi Nordkjosbotniin, josta Bardufossin ja Setermoenin kautta aina Harstadin kupeeseen, josta tie erkanee sillan jälkeen kohti Lofootteja. Tuosta eteenpäin mennessä maisemat vaihtelivat vähemmän jännittävistä seuduista erityisen komeisiin paikkoihin – Matkan varrella on aika paljon metsäisiä alueita, mutta paljon myös avoimia maisemia ja jyrkkiä vuorenrinteitä, toisaalta leveitä peltotasankoja, sekä ennen kaikkea siltoja, tunneleita ja monenmuotoisia vuonoja. Tämä vuorensolasta tippuva putous kirvoitti pysähtymään.

Lofootit_Exp-blend_001

Majapaikkana oli Kræmmervika Rorbuer Ballstadissa. Vanhat kalastajamajat, rorbuat, ovat elävä osa kulttuuriperintöä. Niitä tuntuu olevan erityisesti täällä Lofooteilla paljon entisöitynä ja matkailukäytössä, ilmeisen suosittujakin. Pitkistä etäisyyksistä ja ylipäätään ennen käymättömästä seudusta johtuen päätimme pitää Kræmmervikaa tukikohtana pari päivää.

Lofootit_Exp-blend_003

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Lofoottien lounaisinta ja kauimmaisinta kärkeä, josta tien päästä löytyy kylä nimeltä Å. Matkalla oli paljon pysähdeltävää ja nähtävää, lähtien heti Viktenin lasipuhaltamosta ja komeista maisemista ei juuri kivenheittoa kauempana Ballstadista. Viktenin Glasshyttassa kannattaakin ehdottomasti piipahtaa, Lofooteista ja merestä inspiroidut lasiesineet ovat uniikkeja.

_K2C0151

Reine on varmasti Lofoottien kuvauksellisempia ja idyllisimpiä paikkoja. Niemeen sijoittuva kylä, ympärillä siniset vedet ja taustalla ryppäinä erityisen jyrkkäpiirteiset vuorenrinteet.

Lofootit_Panorama_006

Å vaikutti olevan melkoinen turistirysä, tie kapeni loppua kohden ja aina vain enemmän kulkijoita ja haahuilijoita. Perillä täpötäysi parkkipaikka, porukkaa käveli ristiin rastiin joko kylän keskustaan tai läheiselle näköalapaikalle. Löytyi kalliolta sentään rauhallinenkin paikka istuskella. Näköalapaikkaa vastapäiseltä kalliolta kantoi aikamoinen meteli, kiikareita ei vain sattunut mukaan ja pitkän telen ollessa edelleen huollossa, jäivät kallion sopukoissa metakoivat linnut tarkemmin määrittämättä. Ån keskusta olisi houkutelut kävelemään, mutta helteistä johtuen koiraa ei uskaltanut jättää autoon muutamaa minuuttia pitemmäksi aikaa. Niinpä päätimme ajella jonkun matkaa takaisin päin.

_K2C0289

_K2C0290

Kauas Åsta ei ehditty, kivenheiton päässä pian Moskenesin jälkeen on P-paikka, joka on merkitty näköalapaikaksi avomeren suuntaan. Samoilla sijoilla jokseenkin kuvaksellisempi oli kuitenkin näkymä iltapäivän kuulaassa auringossa värjöttelevälle Djupfjordenille ja takanaan oleville vuorille.

Lofootit_Exp-blend_004

_K2C0428

Seuraava idyllinen maisema pakotti pysähtymään ja kuvaamaan Hamnøyan kupeessa, punaiset rorbuat, sininen vuono, takana vuoret ja taustanaan kuulaan sininen taivas.

_K2C0495

Iltaa kohden pohjoisen suunnalta levisi navakan tuulen mukana pilvilauttoja. Helteisen päivän jälkeen vaihtunut säätila tuntui jopa mukavan viileältä.

Lofootit_Exp-blend_006

Yöllä lähdimme vielä katsomaan, jos keskiyön aurinko näkyisi, vaikka vuorten kupeilla matelevat pilvilautat eivät kummoisia lupailleet. Aurinko ei juuri pilkahdusta enempää pilvien takaa näyttäytynyt, mutta kesäyön valoilmiöt ja tunnelma olivat muuten komeita. Kuvia Leknesin kupeesta ja Flakstadin Skagsandenilta.

_K2C0523

Lofootit_Exp-blend_009

_K2C0693

_K2C0698

Tuulisen koleasta yöstä huolimatta seuraavana aamuna herätessä taivas oli jälleen pilvetön ja lämpötila lähenteli jo aamupäivällä 25 astetta. Tänään oli tarkoitus ajella takaisin Kilpisjärvelle viimeiseksi yöksi. Päivä osoittautui vielä edellistäkin helteisemmäksi, Svolværissa pysähdyttiin tankille ja käymään kaupassa lämpötilan ollessa tiiviisti 30 asteen tuntumassa. Ulkoilemaan ei juuri tehnyt mieli, kun hiki virtasi paikallaan ollessakin. Kaupasta mukaan tarttuneita norjalaisia mansikoita mentiin kuitenkin mutustamaan komealle rantakalliolle Austnesfjordenin kupeeseen.

Lofootit_Panorama_007

Sevetin kautta Varangille

Viime viikot ovat menneet paljolti reissun päällä, kotona ei ole juuri ehtinyt kuin piipahtaa tyhjentämässä kuvat pääkoneelle talteen. Niinpä blogin päivityskin on odotellut reissukuvien läpikäyntiä ja sorvaamista julkaisukuntoon. Varangilla olimme jo heinäkuun alussa ja tämä päivitys siis tuolta reissulta.

Matkareitiksi valikoitui mennä Sevettijärven kautta Kirkkoniemeen ja sieltä toiselle puolen Varangin vuonoa aina tien päähän Hamningbergiin saakka. Säätila oli reissuun lähtiessä vielä viileän kesäkuun jäljiltä koleahko, mutta lämpimämpää ja aurinkoisempaa oli luvassa. Saariselällä kuitenkin pilvet makasivat matalalla ja samanlainen maahan asti ulottuva harmaus jatkui Sevettijärventielle saakka, mikä söi hieman muutoin komean ja omalaatuisen Sevetin seudun maisemia. Majapaikka Nitsijärvellä oli kuitenkin viihtyisä, mitä osasi arvostaa pitkän päivän päätteeksi.

Seuraava päivä valkeni edelleen varsin pilvisenä, mutta aavistuksen lämpimämpänä. Sevettijärvellä ehdoton pysäkki on Siidan ylläpitämä Kolttien perinnetalo, sekä viereinen ortodoksinen kirkko. Toisella puolen tietä Sevetin baarin pihalla oli enemmän vähemmän väkeä. Hulinaa tuntui Sevetin tiellä kokonaisuudessaan riittävän, Näätämössäkin kaupan piha täynnä kuin myös Norjan puolella Neidenissä Kolttakönkään kupeet – Kolttaköngäs onkin tämän tien varren parhaita nähtävyyksiä.

 

_K2C0068

Kirkkoniemeä lähestyttäessä taivas vaikutti selkenevän idästä päin ja perillä kaupungin rantakallioilla oli sopiva syödä eväitä auringon paistaessa liki täydeltä. Varangin vartta länteen päin mennessä oli kuitenkin sukellettava uudelleen pilvien alle.

Seuraava pysäkki oli Bugøynes eli Pykeija, Pikku-Suomi Norjassa. Pykeija on viimeisiä paikkoja, jossa suomen kieli ollut elinvoimainen aivan viime vuosiin saakka. Idyllinen ja tunnelmallinen kylä huokui historiaa, mutta myös aivan tämänpäivän elämää, onhan kylä tunnettu muiden muassa kuningasravuistaan.

_K2C0131

_K2C0148

_K2C0168

Illaksi ajoimme majapaikkaan Vestre Jakobselvaan, josta löytyy aivan Vadsøn kupeessa ehkä hinta-laatusuhteeltaan Varangin parasta majoitusta. Seuraavana päivänä piipahdimme Vadsøyan saarella luontopolulla ja suuntasimme sitten aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kohti Vardøta ja Hamningbergia.

Idän suunnalta puhaltava Jäämeren tuuli on kuitenkin oikukas, Varangin varrella oli suurelta osin reilut parikymmentä astetta lämmintä, mutta Vardøta lähestyttäessä tuulisemmilla paikoilla vain rapiat kymmenen astetta. Hamningbergissa tuulessa oli tuttua pohjoista purevuutta ja aallot löivät vaahtopäinä rantaan. Sen sijaan läheiseltä Sandfjord-vuonolta löytyi muutama tyyni ja helteinenkin paikka, siinä istuessa ei juuri olisi voinut kuvitella olevansa Ruijan äärimmäisillä rannoilla. Piipahdus Vardøssa ja ruokaa laitettiin Kibergin rantakivillä ilta-auringossa.

_K2C0177

_K2C0243

Sandfjord_Exp-blend_02

_K2C0478

Seuraavaksi yöksi siirryttiin Varangilta Utsjoelle. Kellon lähestyessä puolta yötä vedettiin telttaa pystyyn Utsjoen Ailigaksen ylärinteille. Tuulinen sää oli liki täysin sääskistä ja mäkäristä vapaa, mikä antoi odottaa levollisia yöunia teltan eteisessä nukkuvalle koirallekin. Keskiyön aurinko paistoi kauniisti Ailigaksen huipulle, näkymät Tenolaaksoon ja kohti Norjan Rastigaissaa olivat tallentamisen arvoisia.

Yöllä tuuli paukutti melko lailla teltan seiniä, mutta aamulla herättiin paahtavaan kuumuteen ja liki täysin tyveneen ilmaan. Teltan ympärillä ja osin sisällä eteisessä pyöri varmaan muutama miljoona mäkärää. Hiki hatussa kamppeet kasaan ja rivakka poistuminen paikalta. Alhaalla Tenon varressa oli huomattavasti siedettävämpää, aamukahvit käytiin kuitenkin hörppimässä kylätalolla.

_K2C0498

Ailigas_Exp-blend_001

Seuraavana päivänä käväistiin vielä Karigasniemellä, tullilla tuttuja tervehtimässä ja Karigasniemen Ailigaksen rinteillä eväiden rippeitä mutustamassa. Mantojärveltä löytyi tutusti tunturikatkero, ehkä normaalia komeammin kukassa.

_K2C0691

_K2C0679

 

Blåvatnet

Lyngenin niemimaan luoteisosasta, Sør-Lenangen-vuonon pohjukasta on komea näkymä kaakkoon kohti Jaegervasstindane- ja Lenangstindane-vuoria. Botnelvan paikkeilla hieman huonosti merkityltä pysäköintialueelta löytyy taulut, joissa kerrotaan Stormyran ja Sørlenangsbotnin luonnonsuojelualueista. Perinorjalaiseen tyyliin taulujen infot ovat vain norjaksi, englanniksi löytyy sentään osio ’rules and regulations’. Ja vaikka norjaa nyt kohtuudella ymmärtäisikin, niin kovin mielellään ei lähtisi tavaamaan esimerkiksi kasvien ja eläinten nimiä sanakirjan kanssa. Jos jossain, niin Suomessa monikieliset opasteet sentään osataan paremmin.

Samaiselta pysäköintialueelta lähtee niinikään perinorjalaiseen tyyliin merkitsemätön n. 4-5 kilometrin mittainen polku kohti Blåvatnetia, nimensä mukaisesti sinistä järveä. Blåvatnet saa värinsä sitä ympäröivien vuorten jäätiköiltä, ja vaikka turkoosina hohtavia ja virtaavia jäätikkövesiä löytyy Lyngeniltä paljonkin, niin Blåvatnet on eittämättä komea ilmestys vuorten sylissä.

Matkan varrella biotoopit, eliöstö ja geologia vaihtelee. Alempana metsiköstä kantautuu alituinen käen kukunta, kosteikoilla hälyttävät pikkukuovit, lirot ja meriharakat. Ylängöllä lapinvuokot ovat paikoin jo parhaan kukintansa ohittaneet. Tunturikohokin patjamaiset kasvustot koristavat harmaata kivikkoa, jota virtavedet ovat paikoin pyöristäneet. Suurimmalta osin ja etenkin lähempänä järveä seutu on armotonta lohkareikkoa. Blåvatnetille kannattaakin varata jokunen tunti, ettei kivikossa taita nilkkojaan.

 

Blavatnet_2014_06_26_Exp-blend_3

_K2C1424

Blavatnet_2014_06_26_Exp-blend_9

Jaegervatnet_2014_06_26_Exp-blend_10

Kåfjorden – Vuonolta tunturiylängölle

Skibotnista, Storfjordin kunnasta seuraava ylöspäin on Kåfjordenin kunta, eli Gáivuotna (saam.) tai Kaivuono (suom./kveeni). Moni ajaa paikasta ohitse matkalla Norjan E6-tietä etelään tai pohjoiseen. Kåfjorden-vuonon pohjukassa sijaitsevasta Birtavarrista lähtee kuitenkin poikkeamisen arvoinen tie sisämaahan päin. Tie on varmasti tuttu ainakin niille, jotka ovat tavoitelleet kaikista lyhintä reittiä Suomen huipulle, Haltille: Tie mutkittelee serpentiininä vuonolta tunturiylängölle ja aina Guolásjavrille saakka. Norjan Ráisduottarháldille ja Suomen puolen Haltille ei ole siitä enää kuin kivenheitto.

Vuonon ja tunturiylängön väliin mahtuu varsin leveästi ja pitkästi vehreää laaksoa ja peltoalueita. Lampaita tuntuu laiduntavan joka paikassa alhaalta laaksosta aina ylös tunturiin saakka. Holmenin merisaamelaistila on vierailemisen arvoinen, entisöidyn kulttuurimiljöön taustalla jyrkät vuorenrinteet ja Okselvan putoukset. Viime viikolla tie päättyi lumihankeen Sabetjohkan kohdilla, vajaan 600 metrin korkeudessa. Tähän oli moni muukin autonsa jättänyt. Tunturiylängöllä oli reilusti lunta ja poutasäästä huolimatta huomattavan koleaa, ilmankosteus sateli harvakseltaan räntänä alas.

Hieman alempaa lähtee vajaan 2 kilometrin mittainen polku Gorsa-kanjonille. Kyseisen kanjonin sanotaan olevan Pohjois-Euroopan syvin rotko, ja sen yli on valmistunut vuonna 2011 omintakeinen riippusilta. Sillalle ensimmäistä kertaa astuminen nostatti kylmiä väreitä, alla 150 metriä tyhjää, silta huojui kevyesti tuulessa ja rotkoon putoavasta Sabetjohkasta nousi sumua – Hetken sitä mietti, luottaako norjalaiseen rakentamiseen. Sabetjohkan putous on kuitenkin komea, tulva-aikaan vielä näyttävämpi, mutta nytkin ehdottomasti nähtävyys.

 

Holmenes_2014_06_25_Exp-blend_3

_K2C0669

_K2C0725

_K2C0769

Gorsa_2014_06_25_Exp-blend_5

_K2C0957

Gorsa_2014_06_25_Exp-blend_4

Birtavarre_2014_06_25_001_BW

Kesäyö Lyngenillä

Pohjois-Norjassa, kuten Suomenkin Lapissa, kesäyöt ovat valaistusoloiltaan usein erittäin hienoja. Valon yltäkylläisyys ei ole tasapaksua, vaan vuoria ja vuonoja myötäillen alati muuttuvaa, sekä keskiyön tunteina muutenkin pehmeää. Päivärytmin voisikin aika huoletta kääntää, valvoa yöt ja nukkua päivät.

Tein viime viikon alkupuolella öisen kierroksen Signaldalenissa ja Lyngenillä yrittäen poimia maisemasta parhaita valoja ja yksityiskohtia.

——

Signaldalen; Mannfjellet, Signalneselvan putous, Vassdalstinden ja Kilpisjärven maisemastakin tuttu Paras eli Bárrás pohjoisen suunnalta nähtynä.

Signaldalen_2014_06_24_Exp-blend_1

_K2C0141

_K2C0159

_K2C0166

Oteren ja Signaldalen nähtynä vuononpohjukan toiselta puolen, lähimpänä omintakeinen Hatten, eli Hattu.

Lyngen_2014_06_24_Exp-blend_1

Luoteis-Lyngenillä; Stortinden, Jaegervasstindane & Lenangstindane.

Jaegervatnet_2014_06_25_Exp-blend_2

Jaegervatnet_2014_06_25_Exp-blend_1

Nord-Lenangen; Straumen ja taustalla Kvasstinden.

_K2C0365

Isskardtindane sumussa.

Lyngen_2014_06_25_Exp-blend_1

Sekä seuraavalta illalta Signaldalenista tunnusomainen Otertinden.

Signaldalen_2014_06_26_Exp-blend_1

Utsjoelta ja Varangilta

Pikainen parin päivän kierros Suomen päälaella ja Norjan puolella Varanginvuonolla. Sopivassa raossa, kun vaimollakin sattui vapaata olemaan, on toisinaan parempi lähteä reissuun suuremmin suunnittelematta. Pääsiäisenä piti kuitenkin ehtiä myös Rovaniemi-Haapajärvi -akselille, joten aikaa ei ollut hukattavana. Torstaina aamulla siis nokka kohti pohjoista ja paluu seuraavana iltana.

Lähtiessä ei ollut esimerkiksi sellaisista olennaisista jutuista, kuten majapaikasta tietoakaan, mutta soittorumba matkan varrelta tuotti lopulta tulosta. Aika moni paikka tuntui olevan joko täynnä tai sitten ei auki ollenkaan, muutamasta numerosta ei tavoitettu ketään ja olipa eräällä majoituspalveluja tarjoavalla yrittäjällä puhelin kokonaan pois päältä – Erikoinen ratkaisu kun näin pääsiäisen aikaan tulijoita varmasti riittäisi. Seuraava sesonki taitaakin olla täällä vasta lohiaikaan.

Kuvien kannalta reissulla ei ollut kummoisia tavoitteita, lähinnä jos jotain osuisi eteen, ja toisaalta kartoittaa vähän tulevia reissuja kesemmällä. Iltapäivällä Varangilla käydessä ei maisemien ja valojen puolesta ollut mitään ihmeellistä. Kevät tuntui olevan vielä nurkan takana maiseman ollessa lumilaikkuineen aika mustavalkoinen. Nessebyssä rannoilla sentään näkyi meriharakoita ja isohko parvi pulmusia pörräsi kirkon tuntumassa.

Nessebyn rantamilta löytyi myös parinkymmenen talvipukuisen merisirrin parvi. Sympaattiset ja luottavaiset linnut olivat suopeita kuvattavia, keskipäivän valo vain ei tietysti mikään tunnelmallisin, joten asiaan ei kannattanut perehtyä siltä erää enempää. Merisirri on täällä varsin yleinen, mutta Suomessa hyvin harvalukuinen pesijä, suurin osa havainnoista tulee muuttomatkoilla ulkosaaristossa.

 

_MG_0107

_MG_0332

_MG_0350

_MG_0354

_MG_0437

Illalla valoisaa tuntui riittävän liki loputtomiin, yötön yökin on täällä enää vain kuukauden päässä. Taivas värjääntyi Tenon takana kauniin sini-punaiseksi, mikä kirvoitti tavoitella näkymää kameran kanssa Tenon rantamilta – Suoraan saunasta ja paljain jaloin. Jääpintainen ja upottava hanki raapi ilkeästi, mutta muutama tunnelmapala siitä talteen kuitenkin.

 

_K2C0032

_K2C0061

Perjantaina oli rauhallista, pyhäpäivä ja taajamassa joka paikka tuntui olevan kiinni eikä kulkijoita juuri liikkeellä. Kenesjärvellä pysähdyttiin käymään Kenespahdan jääputouksella. Aurinkoisessa säässä turkoosina ja topaasina kimmeltävä jää ei ollut helpoin tallennettava, sininen näytti paljain silmin paljon syvemmältä, kun kuviin se tallentui aika latteana. Niinpä päädyin veistelemään aiheesta muutaman mustavalkoversionkin.

 

_K2C0136_BW

_K2C0134

_K2C0172

_K2C0140_BW

Jaegervatnet & Sør-Lenangen

Pikavisiitti Kilpisjärvellä ja Jäämeren rannoilla, hyvän sääennusteen (pilvetöntä!) houkuttelemana ja pääasiassa revontulten perässä – Mutta joista ei sitten oikeastaan kummoisia ruutuja irronnut, ei vaikka piti olla hyvä koronan massapurkaus tulossa. No, avaruussää on yhtä lailla oikukasta kuten tämä maanpäällinenkin sää. Osansa toki silläkin, että viivyttelin vaihteeksi mökillä koneen äärellä ennusteita seuraten, piikkiä odotellen. No kunnollista piikkiä ei tullut, mutta reposet yllättäen syttyivät juuri kun olin pakkaamassa kamppeita. Niinpä parhaista leimuista tuli roiskaistua puolipaniikissa muutama ruutu Ala-Kilpisjärven rantamilta, liki mökin portailta. Tavoitteena ennalta oli reposet Jäämeren rannoilta käsin kuvattuna, mutta ehtiessäni Skibotniin ei taivaalla ollut enää kummoista nähtävää. Noh, se revontulista, reissulla näkyi onneksi muutakin kuvaamisen arvoista.

Jaegervatnet, tai oikeammin Jægervatnet sijaitsee Lyngenin niemimaan länsireunalla, kuin myös piskuinen Sør-Lenangen-vuonokin. Kartalta etukäteen katseltuna alue vaikutti kiehtovalta, eikä tuolla ole aikaisemmin kunnolla tullut käytyä – Ainoastaan Tromssasta tullessa on tultu lautalla Breivikeidetistä Svensbyhyn, ja tuolloin pari kesää sitten oli niin pilvistä, ettei maisemien jylhyydestä saanut parasta mahdollista kuvaa; Lyngenin alpit kun nousevat 1400-1800 metriä ympäristöään korkeammalle. Vapaalaskijoiden suosima Lyngen on juuri vuorten, jäätiköiden ja kontrastien vuoksi kiehtova valokuvaajallekin.

Jægervatnetin komeus on siinä, että järven takana nousee vuoriryhmä, Stortinden, Trolltinden ja Jægervasstindan äkkijyrkkänä koko komeudessaan. Ajoitus olla paikalla oli juuri oikea laskevan auringon kulottaessa vuortenhuippuja. Vaikka en yleensä ylisanoja hirveästi viljele, niin tuossa hetkessä oli kyllä taikaa – Ja nopeasti se olikin ohitse.

Vaikka helmikuun lopulla päivällä on jo mittaa näin pohjoisessakin yli kahdeksan tuntia, niin hämärä lähestyi vääjäämättä. Matkanteko kapeita ja liukkaita vuononreunusteitä ei ole sama asia, kuin ajaa Suomessa pitkiä selkosia. Niinpä päätimme syödä eväät Sør-Lenangen-vuonon varrella ja kääntyä takaisin, vaikka alkuaan tarkoitus olikin käydä Nord-Lenangenissa asti katsomassa miltä näyttää aivan niemimaan pohjoispäässä. Pysähtyminen Sør-Lenangenilla kuitenkin kannatti, siksi kaunis maisema pienen vuonon varressa oli – Iltarusko ja lähestyvä sininen hetki, hiljalleen virtaava vuorovesi ja muutoin hiljaisella vuonolla jostain kauempaa kantava troolarin kurina. Tänne on tultava myöhemmin uudelleen!

 

_K2C0010

_K2C0032

_K2C0043

_K2C0053

_K2C0061

_K2C0074

_K2C0136

Sor-Lenangen_2014-02-20_0001

Kaamosvaloa Kilpisjärvellä ja Skibotnissa

Kilpisjärvi oli viikonvaihteessa hetken aikaa Suomen kylmin paikka, ja on edelleen lumisin paikka. Eilen aamusta Sodankylän Vuotsossa vielä paranneltiin kuluvan talven pakkasennätystä edellisestä -37,4 asteesta -39,7 asteeseen. No joitakuita pakkaset tietysti riemastuttavat, toisia harmittavat, mutta kauaa ei sitä riemua/harmia kestä: Viikonloppuna Käsivarren Lapista alaspäin levinnyt kylmä ilmamassa väistyy ja huomenissa ollaan kauttaaltaan jo plussan puolella. Loppuviikosta pitäisi taas pakastua uudelleen. Kovin ailahtelevaa on.

Viikonlopun pakkasia tuli omakätisesti ja -jalkaisesti tunnusteltua Kilpisjärvellä. Tokihan ilma oli sen verran raikas, että vaatetta sai päälle laittaa, mutta ei se silti estänyt, eikä edes juuri hidastanut kameran ulkoilutusta. Jos virallisten mittausten mukaan (jotka siis Ilmatieteenlaitoksen anturit ovat kahden metrin korkeudessa) pakkasta oli tuon 37 astetta, niin maanpinnan tasalla on mitä luultavimmin ollut paikkoja, jossa neljäkymppiä on rikkoutunut reilustikin. No tuntuihan se, minulla ja vaimolla naamat kuurassa, auto vikisi ja kurisi, kuin myös tassujen palelusta kärvistellyt koira – muutoinhan samojedeilla toki turkkia riittää.

Kaamoksen sinihämärä on tähän aikaan vuodesta aika lailla kauneimmillaan. Kilpisjärvellä vielä ollaan sen verran korkealla, ikään kuin tunturissa koko ajan, että päivän kajastuksessa, valon laadussa ja sävymaailmassa on ihan oma tuntumansa. Selkeästi valoisa aika rajoittuu muutamaan tuntiin, mutta pitkä aamu- ja iltahämärä jatkavat päivää. Ihan koko ajan ei siis otsalamppu päässä tarvitse kulkea.

Muutoin komeissa maisemissa ja valoissa pisti silmään, että puut olivat aika paljaita. Kuuraiset puut kuitenkin tuovat tämän vuodenajan kuviin usein sitä tiettyä tunnelmaa. Lumisia puita näytti olevan jossain Iiton-Saarikosken-Pousun välimaastoissa, mutta ei siis Kilpisjärvellä, eikä toisaalta alempana Käsivarressa.

Viikonloppuna oli myös kohtalaisen komeat revontulet; ei mitään ihan järisyttävän kirkasta, mutta massiivisia muotoja. Mukavana lisänä, luultavasti aurinkotuulen korkean hiukkastiheyden vuoksi punaisiakin sävyjä kuviin tarttui. Tunturissa oli inversion myötä hieman lauhempaa, mutta pureva viima piti huolen, ettei liian lämmin ehtinyt tulla.

Sunnuntaina käväistiin Skibotnissa ennen nokan suuntaamista kohti etelää. Jäämeren rannalla pakkasta oli vain vajaat kymmenen astetta, ja piti olla ennalta vähän pilvisempää. Pilvisyyttä ei ollut onneksi liikaa, vaan juuri sopivasti heijastelemaan kaamoksen värejä vuorten ylle.

Etelään ajaessa pakkasta oli koko ajan yli 30 astetta, vasta Rovaniemellä vähän vähemmän.

 

_K2C0118

_K2C0216

_K2C0231

_K2C0242

_K2C0299

_K2C0300

_K2C0480

_K2C0578

Ruskan äärellä

Ruskan ajankohta puhututtaa joka syksy kaikenkarvaisia luonnossa liikkujia, sen kuvaajia, ja myös monia muita, joita asia tavalla tai toisella koskettaa. Totuus on joka vuosi yhtä ailahtelevaa ja paikallista: Yleisesti puhutaan, että ruska on parhaimmillaan syyskuun puolivälissä, tai haarukassa 10.-15.9. Legendaarisimmat väitteet menevät päivämäärä- ja kellonaikatasolle, ”ruska alkaa 9.9. klo 12″.  Perimätietoon perustuessa saattaa se osoittaa suunnilleen jopa oikeaan suuntaan, mutta tällaisissa ennusteissa lienee kuitenkin usein ripaus ironiaa mukana.

Joka tapauksessa, idyllisillä postikorttikuvilla mielensä kyllästäneet ruskan perässä lomiaan varailevat matkailijat joutuvat vuosittain vähän arpomaan – Etenkin kun todellisuus pohjoisen syksyssä usemmiten on jotain muuta kuin kyltymätöntä väriloistoa ja auringonpaistetta. Yleisesti ottaen syyskuun alkupuoliskolle kun ruskaretkensä tahi -matkansa osuttaa, niin ei se kovin paljoa metsään mene.
Ajankohdan ohella paikallinen vaihtelu on myös merkittävää ainakin kahdesta eri näkökulmasta: Ruska alkaa ensin Pohjois-Lapissa ja Käsivarressa valuen sieltä pikku hiljaa alemmas. Toisaalta makrotasolla lähekkäisten tuntureiden välillä voi olla eroa kuin yöllä ja päivällä; yhtäällä liki harmaata ja samaan aikaan toisaalla täyttä värien hehkua.

Ruskan värien täydelliseen hehkuun pitääkin sitten monen jutun osua kohdalleen: Ei saa olla liian kuivaa, mutta ei liian sateistakaan. Eikä liian lämmintä tai kylmää. Itse asiassa subliimien ruskakuvien idylli ei toistu sellaisenaan likikään joka syksy – Ja silti joka syksy vaikka vähän vaatimattomammassakin ruskassa on jotain omalaatuista, näkemisen ja kokemisen arvoista.

Kaiken kukkuraksi eritoten Lapin ruskamatkailussa on monenlaisia muitakin piirteitä kuin itse luonnon värikirjo; ruskalla myydään jos jonkinlaista tapahtumaa, säpinää, maratonia ja kulttuuririentoa. Säpinän suosiosta päätellen kysyntä ja tarjonta kyllä kohtaavat.

Ohessa on kuvakertomus Muoniosta ja Kilpisjärveltä 5.-10.9.

——

Pallasjärven Punaisella hiekalla tähtikirkkaan taivaan alla kuvaan tarttui pätkä linnunrataa kämpän yläpuolella. Revontulista ei ollut tietoakaan, itse asiassa koko reissulla.

_IMG_Blogi_13-09-06-0001

Ruska oli paikoin vielä parasta teräänsä vailla. Kohtalaisen kuvauksellista silti.

_IMG_Blogi_13-09-06-0004

Sään ollessa kehno (tuntureiden huiput pilvessä) tyydyttiin piipahtamaan Olostunturin rinteillä alunperin suunnitellun Särkitunturin sijaan.

_IMG_Blogi_13-09-06-0007

Matkalla Kilpisjärvelle aurinko paistoi jälleen kuulaasti, joskin pysähdys Iiton palsasoilla osoitti tuulen olevan koleanpuoleinen.

_IMG_Blogi_13-09-07-0001

Siilaskoskea iltavalossa.

_IMG_Blogi_13-09-07-0003

Auringon laskiessa parhaita valoja metsästämässä Jehkaksen alarinteillä.

_IMG_Blogi_13-09-07-0005

_IMG_Blogi_13-09-07-0006

Aamuidylliä Siilasjärvellä.

_IMG_Blogi_13-09-08-0001

Jehkaksen alarinteillä jälleen.

_IMG_Blogi_13-09-08-0005

_IMG_Blogi_13-09-08-0007

Saana nähtynä Salmivaaralta päin, parhaita iltavaloja metsästämässä.

_IMG_Blogi_13-09-08-0015

_IMG_Blogi_13-09-08-0014

Ennalta jokunen pakkasyö oli toiveissa, niitä ei sitten mahtunut reissuun kuin yksi. Syksy onkin tähän saakka ollut Lapissa poikkeuksellisen lämmin. Sumua Siilaskosken päällä.

_IMG_Blogi_13-09-09-0009

_IMG_Blogi_13-09-09-0010

Saana nähtynä Tsahkaljärveltä päin. Aamun valo ehti jo aavistuksen koventua, kun varhaisimmat tunnit vierähtivät Siilasjärvellä.

_IMG_Blogi_13-09-09-0012

Mallan luonnonpuistossa.

_IMG_Blogi_13-09-09-0016

_IMG_Blogi_13-09-09-0019

Unto on tunturissa kuin kotonaan. Leutsuvaara.

_IMG_Blogi_13-09-10-0003