Tag Archives: Lappi

Aronperän pulmuset

Pulmunen on arktinen laji. Se on maapallon pohjoisin varpuslintu, joka pesii meillä pohjoisimman Lapin korkeilla ja karuilla tuntureilla, ennen kaikkea Käsivarressa, mutta myös Utsjoen tunturiylängoillä, sekä Länsi-Lapissa Pallas-Yllästuntureilla. Pulmusen pesimäkannan on arvioitu taantuneen aikaisempina vuosikymmeninä, nykyisin kanta-arvio on elinvoimainen ja suuruudeltaan n. 10 000 paria. Vuotuiset kannanvaihtelut ovat kuitenkin suuria, ja pesimäkannan kasvun arvioidaan selittyvän osin parantuneella linjalaskentojen otannalla. Toisaalta verrattuna aikaisempiin lintuatlaksiin, pesimäruutujen kokonaismäärä on hieman suppeampi, mikä viitannee pesimäalueen supistumiseen.

Pohjoisessa ensimmäisiin paluumuuttajiin kuuluva pulmunen ei ole erityisen arka laji, se voi päästää varovaisen tarkkailijan pesimäaikaankin varsin lähelle. Muuttoaikoina, etenkin keväisin satapäisten pulmusparvien liikehdintä on toisinaan aika eläväistä, joskaan ei silti juuri tavanomaista haasteellisempaa havainnoida tai kuvata. Rovaniemen korkeudella pulmusten muutto on nyt huippuluvuiltaan jo ohitse, parhaimmillaan Aronperällä pyöri noin parisataa lintua. Birdlifen lintutietopalvelu Tiiran mukaan huhtikuun alussa Ylitorniolla havaittiin jopa 400 linnun parvi. Kuvaavaa on, että samaan aikaan kun nuo pulmusmassat olivat Etelä- ja Keski-Lapin korkeudella, olivat ensimmäiset pioneerit ehtineet jo Pohjois-Lappiin, josta yhytin tienreunasta lukuisia parttioita aina Tenonlaaksoa myöten.

Aronperän pulmuset vetävät keväisin kuvaajia puoleensa. Onhan parhaimmillaan satapäisinä parvina esiintyvien valkeiden sirkkulintujen muutto aina mukava keväänmerkki, ja linnut toki kuvauksellisia. Aronperällä on ollut tänä keväänä lumen läjitysalue liikenteineen, ja kentällä pyörii muutenkin paljon koiranulkoiluttajia ja muita kulkijoita, joten kauhean rauhallinen paikka se ei kuvausta ajatellen ole – Mikä ei keskellä kaupunkia tietysti ole mitään ihmeellistä. Eläväiset pulmusparvet kuitenkin tuntuvat pyrähtelevän ihan omia aikojaan, eivät juuri perusta häiriötekijöistä, ainakaan siten että kokonaan kaikkoaisivat. Kentällä olevat pälvipaikat tarjoavat linnuille murkinaa, mutta kuvaajien ja muiden harrastajien tuomat kaurat lienevät yhtä lailla vetovoimatekijä.

 

_23A0091

_23A0096

_23A0432

_23A0687

_23A0768

_23A1241

_23A0097

_23A0333

_23A1290

_23A1305

_23A1529

_23A1552

_23A1622

_23A0045

_23A0163

_23A0285

_23A0292

_23A0332

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Suurin revontulimyrsky kymmeneen vuoteen

Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (17.-18.3.) taivas täyttyi revontulista aivan eteläistä Suomea myöten. Auringosta paria päivää aikaisemmin lähtenyt koronan massapurkaus (CME) saavutti maan magneettikentän tiistaina varhain aamulla, noin 04:30 UT. Purkaus aihetti aluksi kohtalaisen voimakkaan G1- eli Kp=5 -tason magneettimyrskyn, joka kuitenkin pian voimistui aina G4 eli Kp=8 -tasolle.

Uudella mantereella revontuliovaali valahti reilusti etelään, mittarit osoittivat kaakkoon, ja pitkin päivää sosiaaliseen mediaan tulvi kuvia komeista ja värikkäistä revontulista. Pohjois-Euroopassa päivä kului jopa tuskallisen hitaasti tilannetta seuraten, riittäisikö magneettimyrskyssä ytyä vielä täkäläiseksi illaksi ja yöksi.
Päivän edetessä laantumisen merkkejä ei kuitenkaan näkynyt, aurinkotuulen nopeus ja hiukkastiheys olivat todella suuria ja magneettikentän Bz-arvot olivat tukevasti miinuksella – Kaikki viittasi siihen, että tulossa oli todella vaikuttava revontuliyö.

Ennalta olin suunnitellut muutamia jalustanpaikkoja kevättalvisille revontulikuvauksille. Liikahdin tiistaina auringon vielä kajastaessa vähän syrjempään kaupungista, Napapiirin retkeilyalueella sijaitsevalle Kivalonaavalle. Laajan suoalueen reunalla on tulentekopaikka ja päivätupa takkoineen; sopivan suojaisa paikka päivystää revontulia – Etenkin, kun luvassa ei ollut ihan sydäntalvisia pakkaslukemia, sillä tuvan avotakalla kämppää tuskin saisi kovin purevalla ilmalla juuri lämpenemään.

Taivaalla pystyi erottamaan revontulihuntua auringonlaskun vielä kajastaessa. Hämärän hiipiessä kävi myös selväksi, ettei valittu kuvauspaikka ollut paras mahdollinen juuri näin voimakkaan magneettimyrskyn aikaan: Revontuliovaalin ulottuessa kauas etelään, ovat käytännössä parhaat kuvaussuunnatkin näiltä korkeuksilta etelätaivaalle. Kivalonaavan tuossa suunnassa kajasti Rovaniemen kaupungin valot ja keinovaloja yleensä haluan karttaa revontulikuvissa viimeiseen asti. No valinta oli tehty eikä ollut enää aikaa alkaa vaihtaa paikkaa.
Revontulet eivät ensin olleet mitään järin ihmeellisiä; ihan kohtalaisen komeita toki, mutta odotukset olivat korkeammalla kun tiettävästi kyseessä oli kuluvan auringonpilkkusyklin voimakkain magneettimyrsky, eli toisin sanoen voimakkaimmat revontulet kymmeneen vuoteen.

Leimut tavoittelivat koronaa suoraan yläpuolella ensimmäisen kerran kymmenen jälkeen. Korona ei ollut yhtä hieno kuin parhaat näkemäni, mutta sitä seurannut käytännössä taukoamaton erilaisten revontulimuotojen näytös oli komeaa seurattavaa. Magneettimyrskyn voimakkuus sai aikaan paikoin erittäin kirkkaita revontulia, mutta myös sinänsä himmeämpiä muotoja, joissa kuitenkin erottui paljain silminkin sinisen-violetteja värejä sekä punaista. Selvää kuitenkin oli, että tämän näytelmän parhaat palat olivat Etelä-Suomen taivaalla.

Taivaan edelleen loimottaessa, kahden jälkeen päätin kasata kamppeet reppuun ja lähteä raahustamaan takaisin autolle. Matkalla revontulet himmenivät ja muuttuivat sykkiväksi, diffuuksiksi verhoksi, mikä usein ilmentää näytöksen olevan siltä erää lopussa. Magnetometreistä ja taivaskameroista pystyi aamulla lukemaan, että hiukan myöhemmin puoli neljän – neljän aikoihin oli vielä ollut ainakin yksi koko taivaankannen halkaissut näytös.

Sittemmin revontuliaktiivisuus on ollut koholla useina iltoina, mutta ei toki lähellekään tuon yön kaltaista. Vaisulta ei vaikuta jatkokaan, ennusteet ovat lupaavia aurinkotuulen nopeuden pysytellessä koholla. Revontulisesonki on ainakin pohjoisessa kohta lopuillaan, sillä yötaivas käy koko ajan vaaleammaksi. Kevät on pian läsnä eikä yöttömään yöhönkään ole enää niin kauaa.

 

_K2C0169

_K2C0250 _K2C0261

_K2C0253

_K2C0265

_K2C0277_2

_K2C0280

_K2C0305_2

_K2C0393_2 _K2C0470_2

_K2C0404_2

_K2C0476

_K2C0491

_K2C0510_2 _K2C0525

_K2C0521

_K2C0533

_K2C0555

_K2C0570_2

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Ruskan alkua Kilpisjärvellä ja Guolasjavrilla

Olen ollut viime päivinä aika paljon liikkeellä, blogiin nyt samalla rupeamalla päivityksiä useammalta reissulta.

Reilu viikko sitten tuli oltua viikonvaihde Kilpisjärvellä. Ruska oli lupaavasti aluillaan, alempana Käsivarressa oikeastaan parhaimmillaan. Ruostetta tai sen ja kuivuuden myötä jo lehtensä tiputtaneita koivikkoja näkyi vain harvassa. Kilpisjärvellä sen sijaan tunturikoivikot olivat monin paikoin vielä hyvinkin vihreitä, esimerkiksi Saanan eturinne näytti pikemmin kesäiseltä vaikka syyskuuta olikin kohta takana jo ensimmäinen viikko. Paikalliset tuntuivat tietävän, ettei koko syksynä ole ollut lainkaan hallaa saati pakkasia. Lämpimän leuto syksyn alku lieneekin viivyttänyt ruskan etenemistä.

Sieltä täältä hakemalla kuitenkin löytyi ihan kauniin-keltaisia kohtia kuvattavaksi ja maaruskaakin paikoin komeasti. Etenkin Norjan puolella Birtavarrin takaisella tunturiylängöllä ja Guolasjavrin tienoolla maaruska hehkui muutoin harmaan tunturiylängön kivikossa todella värikkäänä. Tuolta ylängöltä löytyi myös röykkiöitääin kultarikkoa, täysin vielä kukassa, mikä kertoo sekin osuvasti syksyn leutoudesta.

Viikonvaihteessa leudot ilmat jatkuivat, päivällä oli lämmintä eikä öisinkään kovin kylmää. Seuraavalle viikolle kuitenkin näytti mahdollisesti viilenevän – Käsivarressa täytyykin piipahtaa uudemman kerran, kunhan ruska ehtii kunnolla Kilpisjärvellekin.

 

_K2C0251

_K2C0405

_K2C0417

_K2C1025

Kilpisjarvi_Exp-blend_002

Kilpisjarvi_Exp-blend_001

_K2C0584

_K2C0806

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Jehkas ja Kilpisjärven yötön yö

Pallaksen kupeesta siirryin aamupäivällä Kilpisjärvelle. Sääennusteet lupailivat edelleen mainiota ulkoilu- ja valokuvaussäätä. Vajaaksi jääneitä yöunia piti kuitenkin ensin paikkailla ja suunnistaa taas yötä myöten tunturiin.

Tarkoituksena oli pistäytyä Jehkaksella, josko sieltä irtoaisi jotain kuvattavaa keskiyön auringon valossa. Tunturikukista lapinalppiruusut ovat tietysti heinäkuun alussa jo ohitse, mutta sinirikko oli tutussa paikassa hienosti kukassa. Samoin hieman alempana puronvarret olivat lumileinikkiä keltaisenaan. Kiirunat löytyivät tutusti purolaaksosta, lintuja ei kuitenkaan ollut tarkoitus kummemmin kuvata, kun pitempi tele meni erään suokeikan seurauksena huoltoon. Yöllinen valo ja auringon kajo Siilasvankkaan, Kilpisjärvelle ja Ruotsin ja Norjan suurtuntureille on täällä silti ehdottomasti parasta antia.

Jehkaksella vierähti aamuyön puolelle, ja autolle takaisin saavuttua oli sopiva käydä vielä katsomassa näkymiä Kilpisjärven pinnasta. Pikku-Malla peilaili punertavissa sävyissä järven pintaan, ja jos tällä reissulla on jollakin lailla ollut teemana vedenpintaan heijastuvat tunturit, niin tässä sille hyvää jatkoa. Aamun tunneiksi taas unta kuulaan ja aamupalalle retkeilykeskukseen.

 

Kilpisjarvi_2014_06_25_Exp-blend_1

Kilpisjarvi_2014_07_01_Exp-blend_005

Kilpisjarvi_2014_07_01_Exp-blend_001

_MG_0044

Kilpisjarvi_2014_07_02_Exp-blend_001

Kilpisjarvi_2014_07_02_Exp-blend_002

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Tuntureiden kuvajaisia ja yöttömän yön tunnelmaa

Pallasjärven etelärannoilta, Punaiselta hiekalta pohjoiseen päin avautuva järvenselkä on harvoin aivan tyyni. Aika usein olen näillä rantamilla samoillut ja aika hienoja hetkiä ja tunnelmia kokenut, mutta vain muutaman kerran sellaisen seesteisen pysähtyneisyyden ja Pallastuntureiden täydellisen kuvajaisen tyvenessä järvenpinnassa.  Nuo hetket ovat usein lyhytkestoisia, ei se vaadi kuin aavistuksen tuulenhenkäystä sopivalta suunnalta rikkomaan järven peilin.

Toisinaan kesäiltoina auringon paistaessa lämpimästi Punainen hiekka on mitä miellyttävin paikka. Hiljaisuutta rikkoo vain sääskien ininä, sekä etäämpää rantametsiköstä vielä kantavat laulurastaan tavut, käki ja leppälintu. Lintujen laulukausi alkaa olla ohi, vaikka ahkerimmat toki veisaavatkin läpi kesän. Tuossa seesteisyydessä muistuu mieleen eräskin talvinen reissu näillä sijoilla, kun öinen myrskytuuli vavisutti autiotuvan nurkkia. Silloin mitattiin Pallastuntureilla liki hirmumyrskylukemia. Toista on nyt, kun ilma on lempeä ja järvenpintakin liki täysin tyyni.

Likkeelle lähdettyä piipahdan Pyhäjoen luontopolulla, Pallasjärven toisella puolen. Pyhäjoen kotkansiipilehto on vasta varttumassa näyttävimpiin mittoihinsa, kullerotkin vielä nupulla puhumattakaan talvikeista ja monista muista. Sääskiä ja mäkäriä täällä sen sijaan riittää yllin kyllin.

Selkeän ja tyvenen ilman innoittamana päätän yöllä lähteä tavoittelemaan Sarvijärveä, joka on tunnettu niinikään komeista maisemistaan, sekä enemmän talvisaikaan (jo parhaat päivänsä nähneestä) laavustaan, joka sijoittuu Pallaksen itäpuolitse juovattavan ladun varteen. Järvelle päästyä ensimmäinen ajatus on turhautuminen, järvellä aallokkoa ja aurinkokin peittyi pilvien taakse – Ei juuri kuvauksellista, olisi ennemmin vain pitänyt mennä nukkumaan ja herätä aamulla aikaisin. Sarvijärvi kuitenkin kapenee pohjoispäätä kohden ja sieltä löytyy suojaisempia paikkoja. Eväiden ja kahvikupin jälkeen aurinkokin alkaa pilkottaa ja näkymät ovat loppujen lopuksi juuri sitä mitä lähdin hakemaan.

Aamuyöstä muutama tunti unta ja takaisin Pallasjärvelle aamukahveja keittelemään. Aamulla on edellistä iltaakin seesteisempää, järven pinta aivan täydellinen peili. Taivaalla olevat pilvenhattarat ennakoivat kehittyvää ukkoskuuroa. Kittilässä päin jyrähtelikin pian.

 

Pallas_2014_06_30_Exp-blend_004

_K2C0673

Pallas_2014_06_30_Exp-blend_005

_K2C0485

Pallas_2014_06_30_Exp-blend_006

Pallas_2014_07_01_Exp-blend_002

Pallas_2014_07_01_Exp-blend_004

Pallas_2014_07_01_Exp-blend_006

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Vietosen leimut – jatko-osa

Reilun viikon verran on ollut kovasti pilvistä. Alkuun pakasti ja lunta sateli Rovaniemellekin, paksuimmillaan sitä oli yli 10 senttiä, mutta sulivat sitten pois säiden lämmettyä ja sateen muututtua vedeksi.

Samaan aikaan auringossa on ollut aktiivista. Useat eri auringonpilkut ovat päästäneet ilmoille soihtupurkauksia (solar flare), joista on myös seurannut koronan massapurkauksia (CME). Kuin ihmeen kaupalla nuo massapurkaukset ovat melkeinpä kaikki ohittaneet maan. Pilviset ilmat eivät toki muutenkaan olisi revontulten metsästämistä suosineet.

Keskiviikkona 30.10. pilvisyys vaihteeksi rakoili kauniin syksyisen sään ja pikkupakkasen kera. Kuin tilauksesta revontuliennusteetkin näyttivät vähintään aktiivisen seuraamisen arvoisilta, pienehkö CME oli lähestymässä. Kerrankin myös niin päin, että pilvitutkan mukaan juuri Rovaniemen seudulla olisi selkeää ja pohjoisempana pilvistä – ei siis tarvinnut haikailla merta edemmäs kalaan.

Niinpä käppyröitä illalla seurattua päätin lähteä edellisen onnistuneen revontulireissun innoittamana Iso-Vietoselle, vaikka odotukset eivät nyt yhtä korkealla toki olleetkaan. Silti vain, matkalla jo kuumotti katsella ikkunasta näkyviä leimuja, matkaa Vietoselle kuitenkin rapiat 60 km ja vielä talvirajoitusten puitteissa.
Paikan päälle ehdin vähän kymmenen jälkeen, sopivasti reposten vielä ollessa vaatimattomammissa mitoissa ja kirkkaudessa. Kuvattavaa riitti ja huippuhetket osuivat odotetusti puoli kahdentoista – kahdentoista väliin. Revontulet eivät olleet ihan yhtä kirkkaita edelliseen reissuun nähden, mutta muuten aktiivisuus ja kokoluokka yhtäläistä. Tälle syksylle on kertynyt siksi hyvin materiaalia, että ruutuja saattoi valottaa ainakin vähän harkitummin. Toisinaan massiivisimpia ja aktiivisimpia leimuja onkin syytä ihastella paljain silmin paniikinomaisen kameralla sohimisen sijaan.

 

_K2C0025

_K2C0043

_K2C0061

_K2C0069

_K2C0127

_K2C0138

_K2C0147

_K2C0159

_K2C0169

_K2C0190

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , Kommentit poissa käytöstä

Iltavaloa Orhinselänniemellä

Orhinselänniemi, hieman ehkä möhkö sanana, mutta paikkana yksi Etelä-Lapin hienoimmista ja omalaatuisimmista hiekkarannoista.
Miekojärveen työntyvästä hiekkaharjusta muodostunut ranta erkanee kaakon-luoteen suuntaisena reilut parisataa metriä järvenselälle. Miekojärvellä toki hienoja hiekkarantoja on muitakin, mutta tämä on niistä suosituin. Siksi paljon paikalla onkin useampi tulipaikka, laavu, puuvaja, käymälä ja pari vuotta sitten palaneen kodan tilalla uudenkarhea sellainen. Paikalle pääsee niin vesiteitse kuin kahta kautta polkuakin; pitempi reilun 4,5 kilometrin mittainen reitti nousee Raakonvaaraan, yli 220 metrin korkeuteen, ja lyhyempi 2,5 kilometrin polku kulkee alavampia maita myöten. Rengasreittinä noista saakin jo mukavan päiväretken.

Ohessa iltapäivän valoa Orhinselällä. Sitä valoa, jonka perässä tuonne päätin lähteäkin. Hieman ehkä jäi kaihertamaan, että kampetta oli varattu vain päiväreissulle, iltaa olisi ollut mukava istuskella nuotiolla ja katsella (=kuvata) enemmänkin illan sävyjä järvenselällä. Ilman lisävalonlähdettä piti puoli seitsemän aikaan jo kiiruhtaa autolle, paikoin juurakkoista ja kivikkoista polkua ei tehnyt mieli taivaltaa pimeässä.

Miekojärven reunoilla ja lähistöllä on myös mielenkiintoisia vaaranlakia, sekä muuta nähtävää. Edellä mainitun Raakonvaaran ohella toinen kalottivaara, Sompanen, ja järven luoteispuolella oleva näköalapaikka Pieskänjupukka. Näistä ehkä myöhemmin lisää.

 

_K2C0026

_K2C0040

_K2C0095

_K2C0096

_K2C0127

_K2C0178

_K2C0275

_K2C0322

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Keräkurmitsoja ja Pallasjärven yötön yö

Lapin ennätyshelteet ovat saaneet kesän harppomaan eteenpäin hurjaa vauhtia. Tuntureiltakin lumet ovat kaikonneet kuin taikaiskusta. Toki kylmää hohkaavia lumenviipymiä vielä ainakin Pallastunturilla riittää, säilyväthän tietyissä soppeloissa usein läpi kesän.

Hyvien säiden olisi luullut houkuttelevan ihmisiä ulkoilemaan, mutta Pallas-hotellin ja luontokeskuksen pihamaa oli liki täysin autio. Kulkijoita ei siten tunturissakaan näkynyt, mutta mukavia luontohavaintoja sitäkin paremmin:
Sinirintojen säkeitä tiukuineen ja taitavine matkintoineen kuului useammastakin suunnasta. Niittykirvisten soidinlentonäytöksiä näkyi taivaalla ja käen kukkuminen kantoi lännen ja etelän suunnilta. Ylempää tunturista yhytin pariskunnan keräkurmitsoja, sekä sittemmin vielä toisenkin pariskunnan. Mukava tapaaminen tämän harvalukuisen tunturilinnun kanssa, edellinen taitaa olla neljä vuotta sitten viereisellä kerolla. Pulmusiakin näkyi rakkakivikossa, kertaallen aivan kamerankin hollilla, mutta karkasi juuri ratkaisevalla hetkellä.

Yli neljän tunnin tunturissa kiikkumisen jälkeen kelpasi mennä Pallasjärvelle katselemaan yöttömän yön aurinkoa. Harvinaista herkkua näin alkukesästä tällaiset lämpötilat, joskin tunturissa 27 astetta alkaa olla reppuselkäiselle vähän liikaa. Pallasjärvellä sen sijaan oli oikein mukava istuskella, sääskikään ei ollut liikaa vielä lennossa. Harmillisesti autiotuvan lattia oli vasta maalattu ja tupa siten ei käytettävissä. Onnistuneen ja elämyksellisen reissun jälkeen yötä myöten takaisin Rovaniemelle ajaminen ei kuitenkaan liikaa harmittanut.

Posted in Luontokuvat, Matkakertomukset | Also tagged , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Talven valoa Ounasvaaralla I

Posted in Luontokuvat | Also tagged , , , Kommentit poissa käytöstä