Tag Archives: Nordkapp

Nordkapp, Honningsvåg ja Magerøyan talvi

Lyngenillä viime talvena käytyä, Jäämeren rantojen talvi jäi kiehtomaan, joskus mahdollisesti pitemmänkin projektin aiheena – Vuonot ja vuoret, sula Jäämeri, korkea revontulitodennäköisyys ja kaikin puolin arktiset olosuhteet. Sopivaa ajankohtaa ja eri kohteita on tullut vähintään toisella silmällä tuijoteltua koko alkutalvi.

Alkuviikosta oli muutaman päivän sauma, niin sääennusteen puolesta kuin ajankäytöllisestikin tehdä parin päivän pikavisiitti Nordkappiin. Sääennusteen puolesta ennen kaikkea siksi, että Pohjois-Norjan talvi on ollut toistaiseksi todella ailahteleva myrskyineen ja vähine lumineen – Eikä kehnoissa olosuhteissa olisi mitään nähtävää saati kuvattavaa, joten reissun optimointi sääolojen mukaan oli tärkeää.

Magerøyan saari on toki karu ja arktinen kesälläkin, mutta talvella vuonojen ja tunturiylänköjen vuorottelu, säiden voimakas vaihtelevuus, kovat tuulet, metriset lumikinoskerrostumat, sekä kulkua teillä rajoittavat (ja samalla varmistavat) puomit ovat kokemisen arvoisia jo sinänsä. Nimittäin esimerkiksi perille Nordkappin kärkeen ei talvisin pääse kuin kaksi kertaa päivässä, aura-auton vetämässä saattueessa. Puomeja ja kolonna-ajon aikataulua osoittavia kylttejä on Honningsvågista eteenpäin paljon muitakin, mutta ne eivät ole aina kiinni.

Ja totta vie, tunturiylängöllä lunta kinostava ja autoa vavisuttava tuuli, tienmutkissa olevat metrien korkuiset lumiseinämät, sekä paikoin peilijäiset vuononreunatiet ovat kotimaisiin, vähän kehnompiinkin talvioloihin verrattuna aika mielenkiintoisia. Puomit siis puoltavat paikkaansa ja norjalaiset vaikuttavat ottavan tienhoidon tosissaan.

Olosuhteiden puolesta parin päivän pikavisiitti osui aika lailla täydellisesti nappiin. Menomatkalla Kautokeinosta eteenpäin paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Etenkin Altassa olisi houkuttanut pysähtyä pitemmäksikin aikaa, mutta vaikka välietappina oli edellinen yö oltu Galdotievassa Enontekiön Palojärvellä, niin ajomatkaa Honningsvågiin oli edelleen reippaasti.

 

_K2C0152

_K2C0162

_K2C0868

_K2C0920

Revontulia ei ennalta ollut juuri suurempaa syytä odottaa, joskin näin pohjoisessa todennäköisyydet revontulten näkymiselle lienevät joka tapauksessa vähintään Kilpisjärven luokkaa (>70%). Illalla käppyröistä pystyi lukemaan, että aurinkotuulen nopeus ei ollut kummoinen, mutta hiukkastiheys oli korkea ja magneettikenttäkin suotuisassa asennossa; Nopealla päätöksellä siirtyminen ulkoilmaan ja kauemmas Honningsvågin valoista. Kovassa tuulessa jalustaa oli vaikea saada pysymään vakaana, mutta värikkäät ja massiiviset leimut olivat komeaa katseltavaa.

_K2C0942

_K2C0943

_K2C0964

_K2C0966

_K2C0971

_K2C0975

_K2C0989

_K2C0997

Seuraava aamu valkeni alkuperäisistä sääennusteista poiketen edelleen lähes täysin pilvettömänä. Tuuli oli edellistäkin päivää kovempi, ja vaikka pakkasta ei ollut kuin viitisen astetta, niin tunturiylängöllä oli oikeasti kylmä. Päätimme käydä Gjesværissa ja Kamøyværissa, mutta jättää itse Nordkappin turistirysän välistä – Onhan siellä tullut käytyä jo aika monesti. Päivällä pohjoistaivaalle alkoi kerääntyä pilvilauttoja, mutta takaisin etelään ajellessa aurinko paistoi komeasti aina lähes Lakselviin saakka.

_K2C1037

_K2C1065

_K2C1131

_K2C1155

_K2C1144

_K2C1159

_K2C1211

_K2C1230

_K2C1274

_K2C1286

Posted in Luontokuvat, Matkakertomukset | Also tagged , , , , , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä

Kilpisjärvi-Honningsvåg-Nesseby-Nuorgam

Paljon kilometrejä, paljon maisemia ja muuta nähtävää. Kuvia tuli silti napsittua hieman harvakseltaan Norjan puolella, osin paikoin sateisesta säästäkin johtuen.
Juuri sateesta johtuen Lyngenin alpit eivät kunnolla näkyneet, onneksi sentään jäätiköiden alareunat pilkottivat monin paikoin. Tuulisella ja sateisella säällä ei kameraa juuri innostanut esille ottaa, yöllä Honningsvågissa tuuli meinasi paukuttaa hostellin ikkunat sisään.
Seuraavat kuvat ovat Nordkapista verrattain leppeän leudoissa oloissa. Kamøyværin viehättävässä kalastajakylässä tuli myös piipahdettua, sekä juoksutettua koiraa Magerøyan saaren nummilla.
Matkalla etelään vuonojen vieritse, turkoosivetinen Silfarin kanjoni on aina yhtä säväyttävä. Samoin säväyttää myöhäisen kesäillan ja -yön valot, joista osoituksena Vestertanan sumumaisema ja seesteisessä kesäyössä värjöttelevä Varangin vuono sekä Nessebyn kirkko.

 

_IMG_13-07-08_024

_IMG_13-07-08_023

_IMG_13-07-09_025

_IMG_13-07-09_026

_IMG_13-07-09_028

_IMG_13-07-09_027

_IMG_13-07-09_031

_IMG_13-07-09_029

_IMG_13-07-09_030

_IMG_13-07-09_032

_IMG_13-07-09_033

_IMG_13-07-09_034

_IMG_13-07-09_035

_IMG_13-07-09_036

_IMG_13-07-09_037

_IMG_13-07-09_040

Posted in Luontokuvat, Matkakertomukset | Also tagged , , , , , , , , , , Kommentit poissa käytöstä